Huovinen: Sote-vatkaaminen loppuu nyt

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä pohtinut ohjausryhmä on päässyt sopuun lain yksityiskohdista. Kauan odotettu lakiesitys annetaan eduskunnalle viime hetkellä eli ensi viikon torstaina. 

Ohjausryhmän puheenjohtaja Susanna Huovinen (sd) myöntää, että sote-prosesille ei voi antaa kympin tyylipisteitä, mutta peruspalveluministeri on tyytyväinen eduskuntapuolueiden ratkaisuun. 

– Olen hyvin iloinen voidessani kertoa, että edistämisen kehittäminen ja sote-vatkaaminen loppuu nyt.

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) muistuttaa, että uudistus koskettaa jokaista suomalaista.

– Tämä on varmaan merkittävin suomalainen yhteiskuntasopimus, joka on pystytty tekemään eduskuntapuolueiden kesken. 

Lakiesityksessä linjataan, että kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan. Maksu määräytyy niin, että 20 prosenttia tulee asukasluvusta ja 80 prosenttia palveluiden tarpeesta eli kunnan ikärakenteesta ja sairastamisen määrästä.

Alustavien laskelmien mukaan kuntien rahoitusosuuden arvioidaan muuttuvan verrattuna nykyisiin menoihin suurimmalla osalla kunnista alle 200 euroa asukasta kohden. Suurimpia muutoksia on tarkoitus tasata siirtymäajalla vuosina 2017 - 2020 enintään kuitenkin 400 eurolla asukasta kohden vuodessa. Tasausta voidaan jatkaa myös myös vuoden 2020 jälkeen. 

Tarkemmat kuntakohtaiset laskelmat julkaistaan vasta ensi viikolla. Ohjausryhmän jäsen Juha Rehula (kesk) myöntää, että maksut huolestuttavat kunnissa. 

– Hyvin suurta huolta siitä, että kuinka meidän nyt käy. Me ohjausryhmän jäsenetkään emme ole valmistelun yhteydessä nähneet yksiäkään kuntakohtaisia laskelmia, koska on lähdetty siitä, että hyväksytään ensin periaatteet. Siirtymäkauden jatkaminen on osa sitä, että kuntien sopeutuminen olisi paremmin mahdollista. 

Tarkkojen kuntakohtaisten arviointi on työryhmän mukaan vaikeaa, koska kustannuksiin vaikuttaa myös tuleva valtionosuusuudistus. Toinen työryhmä pohtii myös palvelujen rahoituksen yksinkertaistamista. Se työ jää seuraavan hallituksen päätettäväksi.

Sote-uudistuksella pyritään hillitsemään kustannusten kasvua.  

– Uskon, että pystymme tällä uudistuksella merkittävästi hillitsemään kustannuspaineita, joita meillä tällä hetkellä on. Kun meillä on tämä väestön ikääntymiskehitys meneillään, se tarkoittaa, että tarvitsemme entistä enemmän palveluita jatkossa, peruspalveluministeri Huovinen arvioi. 

– On myös tärkeä sanoa ääneen, että tuskin tällä pysytään kustannuksia alentamaan, mutta on tärkeää, että tulevaisuudessa kustannukset eivät nouse niin jyrkästi kuin ne nousisivat ilman sote-uudistusta, sosiaali- ja terveyministeri Räty linjaa. 

Jo aiemmin on kerottu, että sosiaali- ja terveysalueita on viisi ja ne järjestävät kaikki palvelut. Tuottamisvastuu siirtyy kunnilta kuntayhtymille tai jossain tapauksessa vastuukunnalle. Vastuullisia kuntayhtymiä voi olla enintään 19. Uusien sote-alueiden on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa ja kuntayhtyminen vuoden 2017 alusta. Joidenkin kuntien sote-alue muuttui vielä lausuntokierroksen jälkeen. 

Ohjausryhmän mukaan lakiesitys voidaan käsitellä normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä. Hankkeen perustuslaillisia ongelmia pohtii ja niistä lausunnon antaa eduskunnan perustuslakivaliokunta. Huovinen ei halua spekuloida, voiko uudistus kaatua vielä eduskunnassa perustuslaillisten ongelmien vuoksi.

– Ohjausryhmä ei ole perustuslakivaliokunta ja meidän täytyy jättää tämä esitys, jonka olemme tehneet niin valmiiksi kuin osaamme, perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Luotan siihen, että kansalaisten perusoikeudet ja peruspalvelut ovat myös tässä tarkastelussa keskiössä. 





Lue myös:

    Uusimmat