Kiista ulkomaisten toimittajien pääsystä Gazaan jatkuu

Kiista ulkomaisten toimittajien pääsystä Gazaan ei ratkennut tänään.

Ensin Israelin korkein oikeus määräsi, että Israelin on sallittava ulkomaisten toimittajien pääsy alueelle. Samalla oikeus määräsi Israelin päästämään Gazaan ensimmäisen kahdeksan toimittajan ryhmän.

Ulkomaisia toimittajia Israelissa ja palestiinalaisalueilla edustavan Foreign Press Associationin mukaan Gazaan ei kuitenkaan mennyt yhtään toimittajaa. Heidän lähtönsä peruttiin, koska FPA närkästyi Israelin vaatimuksesta saada valita kaksi ryhmän jäsenistä.

Gazaan jäi vain paikallisia toimittajia ja valokuvaajia, kun Israel aloitti ilmaiskut alueelle viime viikonloppuna. FPA vaatii rajan avaamista toimittajille.

-Uskomme, että Israelin hallituksen tulee varmistaa maailman viestimille vapaa pääsy Gazaan tämän kriisin aikana, järjestön lausunnossa todettiin.

Israelin puolustusministeriö sulki Gazan kaistaleen aloittaessaan ilmaiskut viime lauantaina. Paikalle jäi vain paikallisia toimittajia ja valokuvaajia.

Israelin kauppa- ja teollisuusministeri Eli Yishai kritisoi oikeuden päätöstä, sillä Israelilla on hänen mukaansa oikeus estää toimittajia "levittämästä maailmalle terroristipropagandaa".

- Emme voi sallia, että kansainvälinen lehdistö avaa terroristeille PR-toimiston, Yishai kommentoi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat