Kiista maataloustuista jatkuu

Kiista maatalouden kotimaisesta tukipaketista kuumentaa tunteita sekä keskustassa että MTK:ssa.

Etelän ja pohjoisen kiista johti tänään jo uhkaukseen keskustalaisten maataloustuottajien joukkoerosta. Allekirjoitusta vaille valmiit eropaperit olivat valmiina, kun eteläsuomalaiset maataloustuottajat marssivat puolueensa puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen puheille.

Etelä-Suomalaisten mielestä keskustan eilen sopima maataloustukiratkaisu ei ole tasapuolinen. Pohjoista suositaan, kuului syytös. Vanhanen vastasi joukolle lupaavansa keskustella asiasta asiasta maa- ja metsätalousministerin Juha Korkeaojan kanssa.

Eroa puolueesta aiotaan miettiä vielä viikon. Silloin hallituksen pitäisi lopullisesti päättää tämän vuoden tuesta.

Ministeri perää malttia


Jyväskylästä tavoitettu Korkeaoja lupasi keskustella asiasta, mutta hänen mukaansa aikaa muutoksille ei juuri ole.

- Ehkä tunteet ovat nousseet liiaksi pintaan. Asiaa tulisi tarkastella viileämmin ja nähdä, että kyse on kahdesta vuodesta. Vasta kun otetaan huomioon tämä ja ensi vuosi, saadaan oikea kuva. Toivon, että viljelijät jaksaisivat katsoa yhtä vuotta pidemmälle, Korkeaoja toppuutteli.

Kiista repii myös keskustaa. MTK:n lyötyä hanskat tiskiin paineet siirtyivät puolueeseen. Pohjoisen kapinakenraali kansanedustaja Pekka Vilkuna on taiston tuoksinassa väläytellyt jopa maatalousministerin vaihtoa. Etelässä pohjoisen vaatimuksia on arvostellut muun muassa kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila.

MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä näkee koko sotkun taustalla epäonnistuneet EU-neuvottelut.

- Ehkä nyt on ihan oikein, että poliitikot kantavat enemmän vastuuta tämän vuoden ratkaisusta kuin normaalisti, Härmälä arvioi.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 15.01.2004)

MTK:n kenttä rakoilee maatalousratkaisun jälkeen. Härmälän luottamus aiotaan mitata.
(Kymmenen uutiset 15.01.2004)

Lue myös:

    Uusimmat