Kiista Campoyn lapsista jatkuu

Korkeimman oikeuden mukaan Kerstin Campoyn lapset pitää palauttaa Yhdysvaltoihin. KKO antoi tänään samanlaisen ratkaisun Campoyn jutussa kuin runsas vuosi sitten. Silloin päätös johti siihen, että Campoy ja lapset menivät piiloon viranomaisilta.

Päätös perustuu kansainväliseen lapsikaappausta koskevaan sopimukseen eli ns. Haagin sopimukseen. Korkeimman oikeuden mielestä sillä ei ollut perustetta olla panematta palautuspäätöstä täytäntöön. Korkeimman oikeuden päätös ei koske lasten huoltajuutta, vaan sitä käsitellään yhdysvaltalaisessa tuomioistuimessa. Tuomioistuin määräsi vuonna 1996 väliaikaisesti lasten huollosta ja kielsi viemästä lapsia määräämänsä alueen ulkopuolelle. Kerstin Campoy toi kaksi poikaansa ilman lupaa Suomeen lokakuussa 1996.

Haagin sopimuksen mukaan huoltajuusriitoja on käsiteltävä perheen yhteisessä asuinpaikassa. Lasta koskevien riitojen oikeuspaikkaa ei voi sopimuksen mukaan omavaltaisesti muuttaa. Sopimuksen tarkoituksena on turvata se, että jostakin sopimusmaasta luvattomasti viety lapsi palautetaan pikaisesti. Määräys lapsen palauttamisesta voidaan jättää panematta täytäntöön vain silloin, kun lapsi vastustaa palauttamista. Hänen mielipiteensä voidaan ottaa huomioon, jos hän on saavuttanut riittävän iän ja kypsyyden. Haagin sopimukseen kuuluvissa maissa vasta 9-13-vuotiaiden lasten mielipiteille on annettu merkitystä.

Campoyn lasten oma mielipide ei vaikuta palauttamispäätöksen toimeenpanoon, koska he ovat 7- ja 6-vuotiaita. Suomessa alle kymmenvuotiaiden lasten mielipiteille ei ole yleensä annettu merkitystä.

Korkein oikeus oli päätöksessään eri linjoilla kuin Vaasan hovioikeus. Hovioikeus päätti viime toukokuussa, että Campoyn poikien palauttamismääräys Yhdysvaltoihin jätetään panematta täytäntöön ja pojat voivat jäädä äitinsä luo Suomeen. Ratkaisua perusteltiin poikien omalla mielipiteellä. Hovioikeuden mielestä pojat olivat nuoruudestaan huolimatta saavuttaneet sellaisen kypsyyden, että heidän mielipiteeseensä oli aiheellista kiinnittää huomiota. Pojat vastustivat palauttamista.

Korkein oikeus käsitteli Campoyn perheen lapsista syntynyttä kiistaa nyt toistamiseen. KKO määräsi jo viime vuoden syksyllä pojat palautettaviksi Yhdysvaltoihin, jossa poikien isä asuu. Kerstin Campoy vaati, että palauttamismääräys jätettäisiin panematta täytäntöön. Hän piileskeli poikien kanssa Suomessa viime joulukuuhun saakka, jolloin Vaasan hovioikeus keskeytti noutomääräyksen.

Neuvottelut käyntiin

Hallitusneuvos Hannu Taimisto oikeusministeriön kansainvälisestä yksiköstä toteaa, että lasten palauttamismääräyksen täytäntöönpanossa on kaksi näkökohtaa.
-Johtava periaate on, että osapuolet sopisivat vapaaehtoisesti asiasta. Toiseksi pyritään estämään lasten edelleen kaappaaminen ja vieminen pois Suomesta, Taimisto sanoo. Hän ei halua ottaa kantaa siihen, milloin lapset palautetaan Yhdysvaltoihin.

Käytännössä lasten palauttaminen käynnistyy siten, että lasten isän Miguel Campoyn asianajaja ottaa yhteyttä Kerstin Campoyn asianajajaan. Jos sopiminen ei suju, viimeinen vaihtoehto on pakkotäytäntöönpano, jonka hoitaa kihlakunnanvouti.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat