Kiista Afganistanin harhapommista jatkuu

Yhdysvaltain pommikoneiden hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa afganistanilaiskylässä oli piileskellyt korkea-arvoisia Talebanin johtajia, amerikkalainen tutkimuslähde kertoi tänään. Afganistanilaisten viranomaisten mukaan iskussa kuoli ainakin 40 siviiliä.

Afganistanilais-amerikkalaiseen tutkijaryhmään kuuluvan majuri Gary Tallmanin mukaan amerikkalaiskoneet olivat tiedustelleet kyseistä kohdetta useaan otteeseen hyökkäystä edeltäneiden kahden viikon aikana. Joka kerta amerikkalaiskoneita kohti oli tulitettu kylästä ilmatorjunta-aseilla, Tallmann kertoi Yhdysvaltain asevoimien lehden toimittajalle.

Sunnuntaina kylään hyökkäystä valmistelleet maajoukot olivat Tallmannin mukaan osoittaneet ilmatorjunta-asemia maaleiksi maavoimien AC-130-tulitukikoneelle, jonka hyökkäys osui afgaanitietojen mukaan kuitenkin hääseurueeseen.

Uutistoimisto AIP:n mukaan pommitetun maakunnan hallitsija Yar Mohammadin vaati Yhdysvaltain ja Afganistanin johtoa asettamaan edesvastuuseen vakoilijat, jotka antoivat hänen mukaansa väärää tietoa Yhdysvaltain joukoille. Mohammadin mukaan virheelliset tiedustelutiedot ovat johtaneet aiemminkin Uruzganin pommittamiseen.

Missä ruumiit?

Amerikkalaisten tietoja hyökkäyksen taustoista on saatu vain vähitellen, ja ne ovat olleet ajoittain ristiriitaisia. Aiemmin kerrottiin, ettei kyseinen kylä ollut etukäteen suunniteltu hyökkäyskohde.

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan paikalla olevat tutkijat ovat myös ihmetelleet, missä kaikki kuolleiksi sanottujen ruumiit ovat. Afganistanilaisten mukaan kuolleet on joko haudattu tai kuljetettu sukulaisten toimesta muualle. Tutkijoille ei ole kuitenkaan näytetty yhtään hautaa. Muslimeilla on tapana haudata vainajansa heti kuoleman jälkeen.

Yhdysvallat on kuitenkin päättänyt antaa kyläläisille humanitaarista apua. Viranomaislähteiden mukaan Yhdysvallat haluaa joka tapauksessa tarjota apua alueen ihmisille riippumatta siitä, voidaanko maata syyttää ihmishenkien menetyksistä.

Hyökkäyksestä vihastuneet kymmenet ihmiset osoittivat tänään Kabulissa mieltään Yhdysvaltain asevoimien toimia vastaa. Afganistanilaisten tietojen mukaan amerikkalaiskone erehtyi luulemaan hääjuhliin kuuluvaa perinteistä ammuskelua ilmatorjuntatuleksi.

Yhdysvaltain sotilastiedottajan Roger Kingin mukaan hyökkäysalue on pakosalla olevan Taleban-johtajan mullah Mohammad Omarin kotiseutua.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat