Kiireellä kasattu uusi sote-ehdotus lytättäneen huomenna

Sosiaali- ja terveyspalvelu -uudistuksen kohtalo ratkennee huomenna, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta antaa lausuntonsa asiasta.

Jos valiokunta löytää uudestakin mallista yhä merkittäviä perustuslaillisia ongelmia, asia siirtyy seuraavalle vaalikaudelle uuden hallituksen ja eduskunnan murheeksi.

Monen usko asian etenemiseen on jo loppunut. Keskustan Suomenmaa tiesi kertoa jo keskiviikkona, että perustuslakivaliokunnan lausunto pysäyttää asian käsittelyn eduskunnassa ja uudistus siirtyy vaalien yli.

Perustuslakivaliokunnalle näkemyksensä esittäneiden perustuslain tuntijoiden mukaan uudessakin hallintomalliltaan yksinkertaistetussa ja rahoitukseltaan paikkaillussa esityksessä on merkittäviä ongelmia.

Perustuslakivaliokunta on varautunut kokoustamaan torstaiaamusta alkaen puoleenpäivään asti.

– Kyllä sen pitäisi syntyä siinä ajassa, puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) arvioi. Tiedottamisen hän arveli jäävän iltapäivän puolelle.

Valiokunnan kahden viikon takainen kannanotto aiempaan sote-versioon oli yksimielinen, ja sellainen lienee luvassa nytkin.

– Vaikuttaisi ihan yhdensuuntaiselta, Koskinen tyytyi sanomaan.

Kiirettä ja hutilointia

Nykyinen eduskunta lopettaa työnsä reilun viikon kuluttua, eikä ylimääräisiin veivauksiin ole enää aikaa. Jos perustuslakivaliokunta kuitenkin tekee ihmeen ja löytää nuotit uudistuksen läpivientiin, aika riittänee.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan valmisteleman mietinnön ensimmäinen käsittely on vietävä istunnossa läpi viimeistään ensi keskiviikkona. Lopullinen toinen käsittely voidaan pitää aikaisintaan kolmantena päivänä ensimmäisen käsittelyn päättymisestä.

Viime hetken vimmainen ratkaisuyritys on saanut kovaa kritiikkiä Kuntaliitolta ja asiantuntijoilta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan pikavauhdilla laatimalta esitykseltä puuttuvat kunnolliset perustelut, ja kunnille on järjestetty näennäiseksi arvosteltu parin päivän lausuntokierros.

Kun sotea ei yritetä viedä läpi kahden eduskunnan hyväksynnän vaativana poikkeuslakina, ei asian siirtymisellä vaalien yli ole kuitenkaan erityisen dramaattista merkitystä teknisesti ja aikataulun kannalta. Kovan onnen uudistushanke voi tosin muokkautua vaalien yli muhineena jälleen uusiin raameihin. 

Lue myös:

    Uusimmat