Kiinteistökauppa kävi ennätystahtiin viime vuonna

Toimitilamarkkinat ovat kiinteistöalan konsulttiyhtiö Catellan mukaan rauhoittumassa viime vuoden ennätystahdista.

Vaikka kuumat markkinat kääntyivät Yhdysvaltain lainakriisin puhjettua kesällä, jatkuu kiinteistöjen kysyntä edelleen vahvana. Kotimaiset sijoittajat aktivoituivat merkittävästi loppuvuonna.

Ongelmat kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla vahvistivat toimitusjohtaja Timo Nurmisen mukaan paikallisten toimijoiden asemaa ja kilpailukykyä. Markkinatilanteen muuttumisen takia riskit hinnoitellaan kuitenkin uusiksi ja heikompilaatuisten kiinteistöjen kiinnostavuus pienenee.

- Sijoituspääoman määrän supistuminen näkyi erityisesti riskipitoisimmissa kohteissa ja salkuissa. Korkealaatuisista kohteista käytiin toisaalta loppuvuonna edelleen kovaa kilpailua kansainvälisten ja kotimaisten sijoittajien kesken, kertoi Nurminen.

Parhaat toimitilakohteet ovat edelleen erittäin houkuttelevia, mutta sijoittajien laatuvaatimukset ovat selvästi kiristyneet. Myyjien on Nurmisen mukaan valmistauduttava siihen, että riskipitoisemmissa hankkeissa tuottovaateet ovat nousseet, arvot jonkin verran laskeneet ja potentiaalisten sijoittajien määrä tulee olemaan vähäisempi.

Pääkaupunkiseudulla on rakenteilla peräti 350000 neliömetriä uutta toimistotilaa. Toimistojen kysyntä ei Nurmisen mukaan tule riittämän koko tarjonnan lisäykselle. Hänen mukaansa vanhojen toimistotilojen vajaakäyttöaste kääntyy nousuun ensi vuonna. Uudet tilat houkuttelevat edelleen hyvin vuokralaisia.

Kauppoja 6,0 miljardilla

Kiinteistökauppoja tehtiin Catellan markkinakatsauksen mukaan Suomessa viime vuonna ennätyksellisen vilkkaasti.

Kansainvälisten sijoittajien investointien kasvun jatkuminen nosti toimitilakaupan arvon ennätykselliseen 6,0 miljardiin euroon. Yli puolet kaikista investoinneista eli 3,3 miljardia euroa tehtiin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Toimitilasijoitukset ovat runsaassa vuosikymmenessä kymmenkertaistuneet. Kansainväliset sijoittajat tulivat Suomen markkinoille kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen niiden toimitilasijoitukset ovat kasvaneet vauhdilla. Ulkomaiset toimijat sijoittivat Suomen kiinteistömarkkinoille viime vuonna noin 4 miljardia euroa.

Suomen toimitilamarkkinoilla toimii jo yli 70 kansainväistä toimijaa. Uusia sijoittajia tuli viime vuonna 25, kun määrä vuotta aiemmin oli 16. Korkean tuoton hakijat ovat Nurmisen mukaan siirtyneet muualle, mutta Suomi on säilyttänyt asemansa turvallisempia sijoituksia hakevien kansainvälisten sijoittajien keskuudessa.

- Hyvien ja haasteellisempien kohteiden hintaero on kasvanut. Tämä trendi jatkuu tänä vuonnakin, totesi Nurminen. Markkinoiden muutos näkyy hänen mukaansa tuottovaateiden viime vuosina jatkuneen voimakkaan laskun pysähtymisenä.

Helsingin ydinkeskustan parhaiden toimistojen tuottovaatimus oli Catellan mukaan helmikuussa 4,80 prosenttia eli noin 0,7 prosenttiyksikköä yli kymmenen vuoden obligaatioiden tuoton. Logistiikkainvestoinneissa tuottovaatimus oli 6,50 prosentin tasolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat