Kiinassa suljetaan tehtaita olympialaisten vuoksi

Kiinalaisviranomaiset ovat määränneet tehtaita lopettamaan toimintansa, jotta Pekingin alueen ilmanlaatu saataisiin paranemaan olympialaisten ajaksi.

Viranomaiset ovat määränneet 267 yhtiötä keskeyttämään toimintansa ensi viikolla Tangshanin teollisuuskaupungissa Pekingin pohjoispuolella.

Keskeyttämismääräyksen saaneista yrityksistä 66 on teräsyhtiöitä. Hebein maakunta, missä Tangshan sijaitsee, on yksi Kiinan tärkeimpiä teräksentuotantoalueita.

Teräsyhtiöiden lisäksi toimintansa joutuu keskeyttämään joukko koksinvalmistajia, sementtiyhtiöitä ja voimalaitoksia.

Kiinalaisasiantuntijoiden mukaan keskeytysmääräyksen saaneet yritykset ovat varsin pieniä, eikä niiden tuotannon loppuminen merkittävästi vähennä Hebein maakunnan terästuotantoa.

Peking, joka on yksi maailman saastuneimpia kaupunkeja, on käyttänyt miljardeja euroja ilmanlaadun parantamiseksi olympialaisten ajaksi. Teollisuuden toimintaa kaupungissa on rajoitettu, ja runsaasti saastuttavien ajoneuvojen käyttäminen kaupunkialueella on kielletty.

Heinäkuun lopulla käynnistyy parillisiin ja parittomiin rekisterinumeroihin perustuva autojen vuorottelujärjestelmä, jolla suljetaan puolet Pekingin kolmesta miljoonasta autosta pois liikenteestä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat