Kiinassa ryntäys sushi-ravintoloihin: ”Syödään nyt, kun se on vielä turvallista”

Japanin ydinturman seuraukset Kiinassa alkavat saada jo osin huvittaviakin piirteitä. Shangaissa opiskeleva ja vapaaehtoistyötä tekevä suomalainen Linda Toivonen kertoo, että kaupungin japanilaisravintoihin on ollut viime päivinä ennennäkemätön ryntäys.

- Ihmiset tungeksivat japanilaisiin ravintoloihin syömään, taustalla tuntuu vaikuttavan ajatus, että nyt kannattaa syödä sushia, kun se vielä on turvallista, kuvaa MTV3:n uutisten tavoittama Toivonen.

- Eihän Shanghain kalatuotteet Japanista tule muutenkaan, Toivonen naurahtaa.

Kaikki japanilaiset elintarvikkeet tekevät nyt hyvin kauppansa Shanghaissa.

- Japanilaisia tuotteita hamstrataan marketeista, koska niiden arvellaan loppuvan tai olevan piakkoin radioaktiivisia, kertoo Toivonen.

Myös paniikinomainen suolan hamstraus on tyhjentänyt monien kiinalaisten ruokakauppojen suolavarastot. Moni uskoo, että suola suojaa radioaktiiviselta säteilyltä. Toivosen mukaan suolan hinta nousi Shanghaissa viisinkertaiseksi yhden päivän aikana.

- Joditabletit puolestaan loppuivat apteekeista jo ajat sitten.

Osittain kiinalaisten hieman paniikinomaistakin käyttäytymistä selittänee yleinen epäluottamus viranomaisten tiedotuslinjaan.

- Se onkin täällä yksi suurimmista huolenaiheista, että Kiinan viranomaiset eivät kerro kaikkea tietoa, jota he tietävät Japanin tilanteesta. Ihmiset pelkäävät altistuvansa säteilylle tietämättään, tästä johtuu varmasti myös suolan hamstraus, Toivonen selittää.

Kiinalaisten asenne japanilaisiin muuttunut

Neljä vuotta Kiinassa asunut Toivonen kertoo, että Japanin kriisi näyttäisi vaikuttavan myös kiinalaisten mielipiteisiin japanilaisista.

- Yleisesti aika nuivasti japanilaisiin suhtautuvat kiinalaiset kokevat nyt aidosti empatiaa japanilaisia kohtaan, Toivonen pohtii.

Erityisesti japanilaisten rauhallinen suhtautuminen katastrofiin saa kiitosta kiinalaisilta. Toivosen mukaan useissa keskusteluissa on kehuttu sitä, kuinka hienosti japanilaiset ovat vaikeassa tilanteessa toimineet.

- Täällä on myös huomattu, että tuuppivilla ja hamstraavilla kiinalaisilla voisi olla jotain opittavaa japanilaisten käyttäytymisestä, Toivonen aprikoi.

Lue myös:

    Uusimmat