Kiinassa pelätään talouden ylikuumenemista

Kiinan valtion täytyy ryhtyä rajoittamaan investointeja liian nopeasti kehittyville toimialoille, arvioi valtion kehitys- ja uudistuskomission johtaja Ma Kai. Hänen mukaansa investoinnit esimerkiksi teräs-, sementti- ja alumiiniteollisuuteen ovat kasvaneet jopa 90-120 prosenttia, joten talouden ylikuumenemisen vaara on todellinen.

- Jos annamme tällaisen trendin jatkua rajoittamattomana, taloutemme saattaa joutua kokemaan suuria nousuja ja laskuja, Ma sanoo.

Hänen mukaansa valtion täytyy muun muassa ryhtyä rajoittamaan lainanottoa, jotta maahan ei rakennettaisi ylikapasiteettia nyt nopeasti kasvaville toimialoille. Ripeä investointitahti on aiheuttanut muun muassa pulaa sähköstä. Man mukaan Kiinan täytyy tämän vuoksi kehittää maahan uusia energialähteitä. Yksi kehitettävä energiamuoto Man mukaan on ydinvoima, jonka osuus Kiinan energiantuotannosta on tällä hetkellä vain kaksi prosenttia.

Kiinan energiaongelmia helpottaa Man mukaan myös ennen tämän vuoden loppua valmistuva lähes 4 000 kilometrin mittainen maakaasuputki läntiseltä Xinjiangin alueelta maan kukoistaviin itäosiin.

Kiinan kansantalous kasvoi viime vuonna 9,1 prosenttia.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat