Kiinan ympäristölupaus silmänkääntötemppu

Kiinan hallituksen lupaus vähentää hiilidioksidipäästöjään 45 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteensa ensi vuosikymmenen loppuun mennessä on otettu maailmalla vastaan tyytyväisyydellä.

Maailman suurimman saastuttajan lupauksen katsotaan parantavan näin myös käynnissä olevan Kööpenhaminan kokouksen onnistumismahdollisuuksia. Asiantuntijat ovat kuitenkin laskelmissaan osoittaneet, että tavoite ei itse asiassa vähennäkään päästöjä.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n raportin mukaan Kiina tuotti 0,61 kilogrammaa hiilidioksidia jokaista bruttokansantuotedollariaan kohti vuonna 2007. 45 prosentin vähennys tähän vuoteen 2020 mennessä laskisi sen 0,38 kilogrammaan bkt-dollaria kohti. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että Kiinan kasvihuonekaasupäästöt kaksinkertaistuvat ensi vuosikymmenen aikana.

Kiina on ilmoittanut, ettei tavoitteeseen pyritä, ellei kasvu jatku kahdeksan prosentin tuntumassa. Saman kaavan mukaan laskettuna energiankulutus kasvaisi Kiinassa 150 prosenttia. Sen kasvua Kiina on luvannut vähentää 20 prosenttia vuoteen 2015 mennessä.

Tilastot kertovat myös, että Kiinan talous kasvoi viimeisen 13 vuoden aikana 229 prosenttia, kun maailmantalous kasvoi samana aikana vain 63 prosenttia. Kiinan energia- ja ympäristö lupaus on siis eräälainen silmänkääntötemppu. Lisäksi lupaukseen sisältyy vielä ehtoja teknologia- ja talousavusta.

- Euroopan maat ja muut kehittyneet maat ovat luvanneet antaa teknologista ja taloudellista apua kehitysmaille, jotta niiden valmiudet torjua ilmastomuutosta paranisivat. Näitä lupauksia ei ole toistaiseksi millään merkittävällä tavalla lunastettu, totesi Kiinan pääneuvottelija erikoislähettiläs Yu Qingtai Kööpenhaminan ilmastomuutoskokouksessa.

Petri Sarasteen raportti Pekingistä (Huomenta Suomi 11.12.2009)

Lue myös:

    Uusimmat