Kiinan tulva uhkaa öljykenttääkin

Tulvat vaaransivat yli 70 000 ihmisen turvallisuuden Mongolian koillisosassa, kertoivat viestimet sunnuntaina.

Kolme suurta patomurtumaa Ulyji Muren -joen molemmin puolin vaikuttivat 140 000 ihmisen elämään alueella. Tulvavesi pyyhkäisi lisäksi mukanaan 200 metriä pitkän kaistaleen rautatiepengerrystä, kertoi Kiinan uutistoimisto Xinhua.

Vaara-alueelta evakuoitiin noin 700 000 ihmistä jo lauantaina ja yritykset 76 000:en evakuoimiseksi olivat lisäksi käynnissä, jatkoi Xinhua.

Kolme patoa murtui Nen -joen varrella

Kolme patoa murtui vaahtoavan Nen -joen varrella Koillis-Kiinassa uhaten maan laajinta öljykenttää Daqingia, kertoivat viestimet sekä tulvaviranomaiset sunnuntaina.

Noin 200 000 sotilasta ja siviiliä vahvistivat Daqingia suojaavia patoja. Tulvavesi on jo tukkinut 355 öljylähdettä ja vähentänyt siten päivittäistä öljyntuotantoa 807 tonnilla, kertoi Xinhua. Useimmat Daqingin 20 000 öljylähteestä toimivat normaalisti.
-Jos tulvivaa vesimassaa ei onnistuta torjumaan, se vaarantaa öljykentän ja läheisen rautatien, sanoi Xinhua.

Kolmannen padon murruttua sunnuntaina kertoi eräs viranomainen uutistoimisto Reutersille, että uutta patoa rakennetaan moottoritielle, jonka tulvaveden odotetaan saavuttavan vuorokauden kuluessa. Alueelta evakuoitiin noin 60 000 ihmistä.

Tulvat ovat tänä vuonna ulottaneet vaikutuksensa 240 miljoonaan kiinalaiseen eli viidennekseen Kiinan väestöstä Jangtsen jokialueella. Rankkasateiden siirtyessä pohjoiseen ovat sekä Nenin että Songhuan jokien vesimassat nousseet vaarallisesti Koillis-Kiinassa. Virallisten tiedonantojen mukaan Kiinan tulvissa on kuollut kuluva kesänä 2000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat