Kiinan sotilasmahti alkanut huolestuttaa - 2,3 miljoonaa sotilasta

Kiinan naapurimaat ovat huolissaan sen sotilasmahdin jatkuvasta kasvusta. Kiina aikoo muun muassa rakentaa kaksi uutta lentotukialusta vuonna 1998 Ukrainasta ostetun seuraksi. Vanha ukrainalaisaluskin aiotaan varustaa täysin uuteen uskoon.

-Kiinan kansa on jo pitkään tuntenut syvää tuskaa siitä, että se ei pysty puolustamaan merialueitaan. Meille on syötetty katkeraa kalkkia: meidät on lyöty sen takia, että olemme takapajuisia, puolustaa Kiinan armeijan päivälehti lentotukialustrioa pääkirjoituksessaan.

Kiinan sotilasmahdin avainlukuja:

Maailman kolmanneksi suurimman sotilasmahdin tuhlausvimma huolestuttaa niin naapurimaita kuin Yhdysvaltojakin, joka rahoitusvajeensa vuoksi joutuu väistämättä leikkaamaan sotilasmenojaan. Muun muassa Filippiinien armeija ilmoitti haluavansa nostaa ensi vuoden sotilasmenot 83 miljoonasta eurosta 134 miljoonaan euroon juuri Kiinan uhan vuoksi.

-Kiinan puolustusmenojen kasvu ja maan salaileva sotilaspolitiikka eivät huolestuta ainoastaan Japania, vaan koko Aasiaa ja kansainvälistä yhteisöä, vakuutti japanilaisministeri Yukio Edano tänään.

Uiva disko vai tuleva sotakone?

Aivan uuden piirteen varustelukeskusteluun tuovat kiinalaiset liikemiehet, jotka ovat kiihkeästi ilmaisseet halukkuutensa ostaa myynnissä olevat brittien vanhat lentotukialukset HMS Invinciblen ja HMS Ark Royalin. Aluksia ei kuitenkaan kaavailla sotilaskäyttöön, vaan uiviksi ostoskeskuksiksi, diskoiksi tai pelisaleiksi.

Aivan kaikki eivät ostajien vilpittömyyteen usko, vaan epäilevät alusten päätyvän kuitenkin ennen pitkään sotilaskäyttöön.

-Tästä asiasta on erittäin vaikea saada tolkkua. Yhteydet kiinalaisliikemiesten ja kommunistipuolueen välillä ovat aina hieman hämäriä. Kiinalaiset kuitenkin tunnetaan kaukokatseisuudesta ja siitä, että asiat hankitaan usein muuhun kuin ilmoitettuun käyttöön, sanoo sotilaspolitiikkaa käsittelevän Jane's Defence Weekly -julkaisun Aasian ja Tyynenmeren alueen päätoimittaja James Hardy.

-Olisi esimerkiksi mahdollista, että Ark Royalista tulisi tukialus helikoptereille. Tällainen alus toimisi loistavana voimannäyttönä Etelä-Kiinan merellä, ja olisi hyödyksi mahdollisissa yhteenotoissa Taiwanin kanssa, hän summaa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat