Kiinan puolustajat ja vastustajat marssivat Thaimaassa

Thaimaan poliisi on estänyt Kiinan puolustajien ja vastustajien yhteenotot Bangkokissa. Yhteensä noin 400 mielenosoittajaa kerääntyi Bangkokin keskustaan karjumaan iskulauseitaan, kun urheilijat kantoivat olympiasoihdun kaupungin läpi.

Soihtuviesti alkoi Bangkokin kiinalaisesta kaupunginosasta. Kaduille oli komennettu yli 2000 poliisia huolehtimaan, ettei kaupungissa puhkea samanlaisia levottomuuksia kuin Pariisissa, Lontoossa ja San Franciscossa.

Parisataa punaisiin pukeutunutta aktivistia heilutti Kiinan lippuja YK:n Bangkokin-päämajan edustalla ja solvasi tiibetiläisiä. Heidän arveltiin olevan Thaimaassa opiskelevia kiinalaisia.

Tiibetin tukijoiden ääntä ei edes kuulunut vastapuolen huutojen alta.

- Olimme järkyttyneitä heidän aggressiivisuudestaan. Pidimme tilanteen kuitenkin hallinnassamme. Mielenosoitus pysyi rauhanomaisena, sanoi Tiibet-ryhmän edustaja Pooja Patel.

Kiinalaiset vaativat ranskalaistuotteiden boikottia

Kiinalaiset osoittivat mieltään myös kotimaassaan. Useissa kaupungeissa vaadittiin ranskalaisten tuotteiden boikotointia, koska viesti jouduttiin keskeyttämään Pariisissa viime viikolla. Lisäksi Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn on kerrottu harkitsevan jäämistä pois olympialaisten avajaisista.

- Yritämme herättää kiinalaisten isänmaallisuutta ja saada heidät ponnistelemaan olympialaisten puolesta sekä protestoimaan tiibetiläisiä separatisteja vastaan, kertoi eräs mielenosoittaja nimettömänä.

Mielenosoittajia oli useita tuhansia esimerkiksi Wuhanissa Keski-Kiinassa. Marsseja järjestettiin myös Hefeissä Itä-Kiinassa, Kunmingissa Etelä-Kiinassa ja Pekingissä.

Ihmisiä kokoontui muun muassa ranskalaisen Carrefour-ketjun kauppojen edustoille. Joukoilla oli mukanaan iskulausekylttejä ja he yrittivät estää asiakkaita menemästä liikkeeseen. Kylteissä luki "Tiibet kuuluu Kiinalle!" ja "Vaietkaa ranskalaiset!"

Mielenosoittajia saapui myös Ranskan Pekingin-suurlähetystön lähelle. He eivät päässeet edustuston luokse, koska mellakkapoliisit eristivät osan kadusta.

Marsseja järjestettiin myös Berliinissä, Lontoossa ja Manchesterissa. Manchesterin mielenosoitus houkutteli paikalle yli tuhat ihmistä. He huusivat iskulauseitaan BBC:n rakennuksen edustalla. Lontoossa ja Berliinissä Kiina-aktivisteja oli paikalla vain joitakin satoja.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat