Kiinan nuorisolla eettinen tyhjiö

Ensin 16-vuotias oppilas puukotti opettajansa kuoliaaksi. Poika oli kertonut päiväkirjassaan vihaavansa yhteiskuntaa ja kaikkia opettajia. Seuraavaksi hyökättiin puukolla professorin kimppuun pekingiläisessä yliopistossa. Motiivia ei ole saatu selville.

Syksyn aikana tapettiin vielä kolmaskin opettaja. Tekijä oli 16-vuotias poika, joka oli pelännyt, että opettaja kertoo vanhemmille hänen pinnauksestaan.

Kiinalaiset sosiologit ovat pitkään varoitelleet siitä, etteivät kaikki selviä viime vuosikymmenten yhteiskunnallisista mullistuksista.

Heidän mielestään nuorten keskuuteen on syntynyt jonkinlainen eettinen tyhjiö.

Varsinkin kaupungeissa materialismi näkyy kaikkialla. Monet nuoret kokevat, että kaikkein tärkeintä on tulla mahdollisimman rikkaaksi tavalla tai toisella.

-Rikkaita ihaillaan, vaikka he olisivat ansainneet omaisuutensa epärehellisesti. Ei ole oikein muita idoleita, pohtii tutkija Fang Ning Kiinan tiedeakatemiasta tv-kanava CCTV9:n haastattelussa.

Asiantuntijat syyttävät myös yhden lapsen politiikkaa siitä, että itsekeskeisyys tuntuu aiempaa yleisemmältä. Nuoret nähdään vanhempiensa lellikkeinä, jotka ovat tottuneet olemaan perheensä keskipisteenä.

Lapsiin kohdistuvat odotukset ovat toisaalta entistä suurempia, ja kilpailu raakaa. Terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan lähes kolmannes ala- ja yläasteen oppilaista tarvitsee psykologin apua. Vain harva pääsee hoitoon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat