Kiinan liikenneongelma paisumassa

Liikenne on suurin yksittäinen ilman saastuttaja Kiinassa. Se kuluttaa myös noin viidenneksen koko maan energiamäärästä.

Maassa on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota saasteongelmaan ja energialaskuun ja myös asenteita yritetään muuttaa kampanjoilla. Usein ne jäävät kuitenkin todella vain yrityksiksi.

Olympialaisten jälkeen Pekingin liikennettä päätettiin rajoittaa niin, että kukin auto on kerran viikossa ajokiellossa. Tämä rajoitus ei kuitenkaan ole tuottanut toivottua tulosta. Päinvastoin autokanta on lisääntynyt kun monet ovat ostaneet toisen ja jopa kolmannen auton. Pekingissä arvioidaan olevan autoja tämän vuoden loppuun mennessä lähes 4 miljoonaa.

Vielä vuonna 2000 neljä kymmenestä käytti työmatkoihinsa pääasiallisesti polkupyörää. Peking tunnettiin polkupyörien valtakuntana. Nyt vain 20 prosenttia tekee niin.

Uusia autoja rekisteröidään liikenteeseen 2000 joka päivä. Ja Kiina nousi maailman suurimmaksi automarkkinaksi tänä vuonna Yhdysvaltojen ohi. Kaksi kolmasosaa ilmansaasteista on peräisin autojen pakokaasuista.

- Tämä talouskehityksen mukanaan tuoma ongelma on ratkaistavissa vain jatkuvalla kehitystyöllä. Vaurastuvat ihmiset haluavat ostaa autoja, mutta ihmisten ajattelutapa ja liikennekulttuuri voidaan ratkaista ympäristöystävällisempään suuntaan vain pienin askelin. Se on pitkä prosessi, toteaa kaupunkisuunnittelujohtaja Li Bingren.

Ilmeisesti prosessi kestää todella pitkään, sillä autoistumisen vauhti on viisi kertaa nopeampi kuin kehittyneissä maissa, ja vasta kolmellatoista kiinalaisella tuhannesta on oma auto.

Yli sadan kaupungin oli määrä osallistua tähän terveelliseen, vihreän liikenteen päivään. Tulos jäi kuitenkin laihaksi. Peking keskittyi tänään ainoastaan ensi viikon 60-vuotiskansallispäivään.

Katso Petri Sarasteen raportti (Seitsemän uutiset 22.9.2009):

Lue myös:

    Uusimmat