Kiinalaisten taidemaalareiden Suomi-kuvat esillä Pekingissä

Kiinassa on parhaillaan esillä kiinnostavia Suomi-kuvia. Kahdeksan eturivin kiinalaista kuvataiteilijaa kutsuttiin viime kesänä vierailulle Suomeen ja maalaamaan kokemansa ja näkemänsä tauluksi.

Teoksia syntyi 40. Ne ovat esillä ensin Pekingissä, mutta lähtevät sen jälkeen kiertämään laajaa Kiinaa.

Taidemaalari Miao Zhongan kertoo, että Suomi teki häneen vaikutuksen.

– Suomessa on hyvin kaunista, satumaisia maisemia ja tunteita herättäviä ja runollisia näkymiä. Palattuani takaisin Kiinaan yritin välittää nämä tuntemukseni Suomesta maalauksiini.

Taidemaalari Yu Yongmao vaikuttui Suomen kauneudesta.

– Maisemat ovat kauniita, kukkulat ovat kauniita, vesi on kaunis ja ihmiset ovat kauniita.

Taiteilijat liikkuivat pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja Porvoossa. Se näkyy aiheista. Mukana on Katajanokkaa, Suomenlinnaa ja kiinalaisturistien suosima Sibelius-monumenttikin pariin kertaan. Näyttelyn ideoijana ja sponsorina toimi Vaisala-osakeyhtiö.

Tarkoituksena on, että näyttely saapuu myös Suomeen.

Katso Petri Sarasteen raportti Pekingistä (Kymmenen uutiset 24.9.2011)

Lue myös:

    Uusimmat