Kiinalaisten matkailu Suomeen kasvoi

Yhä useampi kiinalainen suuntaa lomamatkallaan Suomeen. Viime vuonna kiinalaisten yöpymiset kasvoivat jopa 37 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ilmenee Tilastokeskuksen matkailutilastoista.

Japanilaisten matkailu Suomeen sen sijaan laski reilusti, ja varsinkin syyskuun terrori-iskut heikensivät japanilaisten matkailuintoa. Viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä japanilaisten matkailu nousi 50 prosenttia, mutta laski iskujen jälkeen 30 prosenttia. Alkuvuoden hyvän tuloksen vuoksi japanilaisten yöpymisten kokonaismäärä jäi kuitenkin prosentin plussan puolelle.

Terrori-iskut vaikuttivat myös yhdysvaltalaisten Suomen-matkailuun. Yhdysvalloista saapuneiden matkailijoiden yöpymiset majoitusliikkeissä laskivat syys-joulukuussa 14 prosenttia. Alkuvuoden parin prosentin kasvun ansiosta lasku kuitenkin jäi koko vuonna melko lieväksi eli kahteen prosenttiin.

Kaikkiaan ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa kasvoivat viime vuonna kolme prosenttia edellisvuodesta. Yöpymisiä kertyi kaikkiaan 4,2 miljoonaa. Eniten ulkomaalaisten matkailijoiden määrää kasvattivat venäläisten ja norjalaisten yöpymiset, jotka nousivat 16 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat