Kiinalaismedia: Snowdenin luovuttaminen olisi häpeä

Yhdysvalloissa laajasta tietourkinnasta vuotaneen Edward Snowdenin mahdollinen luovuttaminen pois Hongkongista olisi häpeäksi Pekingille, valtio-omisteinen sanomalehti kommentoi tänään Kiinassa.

Global Times -lehti kirjoittaa, että luovuttaminen tahrisi Hongkongin maineen, pettäisi Snowdenin luottamuksen ja merkitsisi kasvojen menetystä Kiinalle.

Kommentti on merkittävä, sillä Kiinan johto on pysynyt vaitonaisena kannastaan Snowdenin kohtaloon.

Erityishallintoalue Hongkong on aiemmin kertonut kohtelevansa häntä lainmukaisesti. Paikallisen sanomalehden teettämän kyselyn mukaan puolet hongkongilaisista vastustaa Snowdenin mahdollista luovuttamista.

Yhdysvallat aloitti viime viikolla rikostutkinnan Snowdenista, joka vuoti turvallisuuspalvelu NSA:n tietourkinnasta medialle. Yhdysvallat ei ole vielä vaatinut virallisesti vuotajan luovuttamista. Snowden piileskelee Hongkongissa ja on ilmoittanut jäävänsä kaupunkiin.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat