Kiinalaislapsia saatetaan salakuljettaa Eurooppaan myös Suomen kautta

Keskusrikospoliisista kerrotaan, että Itä- ja Pohjois-Euroopan maat ovat usein kauttakulkumaita, joiden läpi kuljetetaan kiinalaisia nuoria Etelä- ja Keski-Eurooppaan. Turvapaikanhakijoita katoaa vastaanottokeskuksista Suomessakin.

Kiinalaisten salakuljettaminen on ilmiö, joka koskettaa koko Eurooppaa. Keskusrikospoliisin mukaan Itä- ja Pohjois-Euroopan valtiot ovat usein kauttakulkumaita, joiden läpi erityisesti nuoria kiinalaisia viedään lähinnä Keski- ja Etelä-Eurooppaan.

Selkeää tietoa siitä, minne ja minkälaisiin olosuhteisiin kiinalaiset lopulta päätyvät, ei ole.

- Osa saattaa mennä normaaliin työhön tai töihin laittomasti. Jotkut taas voivat hyvinkin joutua tehtäviin, joissa heitä käytetään hyväksi, rikoskomisario Jussi Hyysalo summaa.

Kiinalaisten arveluttava liikehdintä Euroopassa nosti jälleen päätään viikonvaihteessa, kun ihmissalakuljetuksesta epäilty kiinalaispari vangittiin Ruotsissa. Syyttäjän mukaan kaksikko aikoi viedä neljä alle 15-vuotiasta kiinalaista Italiaan tai Ranskaan "kammottaviin oloihin" ja suunnitteli lukuisien muidenkin lasten salakuljetusta.

KRP:n mukaan tapauksella ei ole kytköksiä Suomeen. Ylipäätään Suomi kuitenkin on yksi kauttakulkumaista: salakuljetuksesta on jaettu täällä muutamia tuomioitakin. Esimerkiksi toissa kesänä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kiinalaisen miehen vankeuteen 19 kiinalaisnuoren laittoman maahantulon järjestämisestä.

Teinityttöjä katosi Oravaisista

Ihmissalakuljetukseen tai -kauppaan viittaa Suomessa myös se, että turvapaikanhakijoita toisinaan katoaa vastaanottokeskuksista. Viimeksi alkukesästä kolme kiinalaista teinityttöä hävisi Oravaisissa sijaitsevasta vastaanottokeskuksesta. Tämän päivän Vasabladetin mukaan tytöistä kaksi löytyi myöhemmin Britanniasta, mutta kolmannen olinpaikasta ei ole edelleenkään tietoa.

Myös Ruotsin tuoreen tapauksen uhrit olivat aluksi hakeneet turvapaikkaa Norjasta mutta päätyneetkin Tukholmaan. Poliisit pääsivät salakuljetuksen järjestämisestä epäillyn pariskunnan jäljille seuraamalla lapsia.

Vaikka turvapaikanhakijoiden joutumista kuljetettavaksi on erittäin vaikea estää, vastaanottokeskukset pyrkivät hankkimaan tietoa ihmissalakuljetuksesta ja -kaupasta.

-Keskuksissa on halua pystyä tunnistamaan ihmiset, jotka saattaisivat olla salakuljetuksen kohteita, Hyysalo kiittelee.

Ihmiskauppaa vaikea näyttää

Hyysalo pitää suurimpana ongelmana sitä, ettei kuljetuksen syitä pystytä selvittämään. Näin ihmiskauppaepäilyt kutistuvat monesti ihmissalakuljetukseksi eli laittoman maahantulon järjestämiseksi.

- Suomeen tullessaan ihmiset ovat yleensä siinä vaiheessa kuljetusta, että he uskovat pääsevänsä kuljettajien lupaamaan maahan ja työhön. Näin on vaikea saada näyttöä vaikkapa ihmiskaupasta.

Ruotsin-tapauksessa syyttäjä halusi, että epäillyt vangitaan ihmiskaupasta epäiltynä. Tukholman käräjäoikeus kuitenkin päätyi vangitsemaan ihmissalakuljetus-nimikkeellä.

Ihmissalakuljetuksen tai -kaupan kiinalaisuhrit ovat yleensä nuoria ja tulevat maaseudulta. Matkaan lähtö houkuttaa, koska länsimaat nähdään kaukaisena unelmana ja työn niissä odotetaan tuovan kosolti rahaa. Matkojen järjestämiseen taas saattaa liittyä harhaanjohtamista, jolloin työn laatu ja määränpää tulevat yllätyksenä.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 28.11.2005)

Lue myös:

    Uusimmat