Kiinalaislapsia kaupataan pedofiileille

Italian poliisi on paljastanut laajan kansainvälisen pedofiilirenkaan, joka myi kiinalaisia tyttöjä edelleen Yhdysvaltoihin. Siellä tytöt joutuivat joko pedofiilien kynsiin tai prostituoiduiksi. Näin laajaa järjestäytynyttä lapsikauppaa ei ole aiemmin paljastettu Italiassa eikä tiettävästi muuallakaan Euroopassa.

Italian syyttäjäviranomaisten mukaan tähän mennessä on kuitenkin paljastunut vain jäävuoren huippu.
-Olemme avanneet vasta ensimmäisen luvun vielä kirjoittamattomassa kirjassa, joka käsittelee lasten myyntiä idästä länteen, sanoi yleinen syyttäjä Pietro Forno.

Lasten salakuljettajat toimivat noin kymmenessä maassa ja heidän taustavoiminaan olivat kiinalaiset ja japanilaiset mafiajärjestöt. Lapsia siepattiin kuukaudessa ainakin 15. Italialaiset lehdet kertoivat perjantaina, että uhrit olivat enimmäkseen kiinalaisia tyttöjä, jotka oli siepattu tai ostettu vanhemmiltaan.

Pelokas tyttö herätti tullimiesten huomion

Milanon lentokenttä oli lasten salakuljettajien tärkeimpiä kauttakulkupaikkoja, ja vyyhti alkoikin purkautua juuri Milanosta viime huhtikuussa. Tuolloin tulli pidätti 12-vuotiasta tyttöä saattaneen japanilaisen miehen ja kiinalaisen naisen, jotka olivat saapuneet Bangkokista väärennetyillä passeilla. Tullimiesten huomio kiinnittyi tyttöön, joka vaikutti hyvin pelokkaalta.
Pariskunta väitti olevansa sukua tytölle, mutta tyttö kertoi poliisille, että hänet oli siepattu vanhemmiltaan Kiinasta ja pakotettu prostituoiduksi Thaimaahan. Kolmikolla oli lentoliput Milanosta Lontooseen ja sieltä edelleen Miamiin.

Tyttö on nyt sijoitettu sijaiskotiin Italiassa, ja pariskuntaa odottavat syytteet kiristyksestä, mafiayhteyksistä ja ihmisten pakottamisesta orjuuteen. Pariskunnan hallusta löytyi asiakirjoja, joiden perusteella poliisi pääsi pedofiilisyndikaatin muiden osastojen jäljille.
Pariskunnan pidätyksestä ei kerrottu heti julkisuuteen tutkinnallisista syistä. Jo vuosi sitten poliisi pidätti Rooman lentokentällä kambodzhalaisen miehen, jolla oli mukanaan neljä kiinalaistyttöä.

Ensin "koulutusta" Bangkokissa

Milanossa pysäytetyllä tytöllä, josta lehdet käyttävät nimeä Gong, oli jo Italiaan saapuessaan takanaan monia kauhun hetkiä. Hänet oli tuotu Kiinasta bangkokilaiseen ilotaloon, missä hän joutui palvelemaan asiakkaita yhdessä 15 muun lapsen kanssa. Bordelliaika oli "koulutusta": Amerikassa oli määrä näyttää mitä Bangkokissa oli opittu.

Kiinalaiset, usein vähemmistöihin kuuluvat tytöt ovat pedofiilirenkaille helppoja uhreja, sillä yksilapsisia perheitä suosivassa maassa monia tyttölapsia ei ole lainkaan rekisteröity. Tutkimusten yhteydessä poliisi on pidättänyt kolme henkilöä myös Japanissa. Samalla kolme lapsikaupasta epäiltyä aasialaista on kadonnut maan alle Italiassa.
(STT-DPA-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat