Kiinalaiskommandot harjoittelevat olympialaisia varten

Kiinassa harjoitellaan turvatoimia terrorihyökkäysten varalta. Mahdollisiin pankkivankitilanteisiin ja pommi-iskuihin koitetaan varautua ajoissa.

Kiinassa harjoitellaan kuumeisesti ensi kesän olympialaisten turvatoimia. Kommandojoukkojen ensimmäinen terrorismin vastainen vapaa harjoitus ennen ensi kesän suurtapahtumaa eteni seuraavanlaisesti:

Terroristit ovat kaapanneet 20 Kiinan olympialaisiin osallistuvaa urheilijaa ja pitävät heitä panttivankeina salaisessa paikassa Pekingissä. Kiinan poliisin erikoisjoukkojen tehtävänä on vapauttaa heidät.

Harjoitus oli koodinimeltään "Kiinan muuri 4". Siinä sinisiin pukeutuneet poliisit eli terroristit sieppasivat 20 urheilijoiksi pukeutunutta poliisia, joita he pitivät panttivankeina, kertoo China Police -sanomalehti.

Sen jälkeen vuoroon astui punainen ryhmä, joka koostui terrorisminvastaisesta kommandojoukosta. Heille oli kerrottu vain karkeita yksityiskohtia välikohtauksesta. Ryhmän piti toimia omasta aloitteestaan ilman ennakkosuunnittelua tai korkeimman poliisijohdon määräyksiä. Johto seurasi tilanteen kehittymistä kauko-ohjatulla videolinkillä.

Linkin välityksellä näkyi, kuinka mustaksi kasvonsa maalanneet ja raskaasti aseistautuneet kommandot tunkeutuivat rakennukseen, jossa panttivangit olivat. Samaan aikaan sarja räjähdyksiä ravisteli rakennusta.

-Tämä harjoitus antoi meille mahdollisuuden kehittää terrorismin vastaisen taistelun kykyjämme hyvin monipuolisessa tilanteessa, lehti sanoo.

Pekingissä harjoitellaan heinäkuussa myös siltä varalta, että terroristit räjäyttäisivät olympialaisten aikana ns. likaisen pommin. Pommi koostuu tavanomaisesta räjähteestä ja radioaktiivisesta aineesta, joka pommin räjähtäessä leviäisi laajalle alueelle.

Uutistoimisto Xinhuan mukaan harjoitukseen osallistuvat Pekingin terveysvirasto, pelastuslaitos ja ympäristönsuojelu- sekä lääkintäviranomaisia.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat