Kiinalaiset mielivät astronauteiksi

Kiinan viikonloppuna tekemä avaruuslento on saanut kansalaiset innostumaan astronautin ammatista. Mielipidekyselyn mukaan yli 60 prosenttia Beijingin asukkaista olisi valmiita ryhtymään astronautiksi. 58 prosenttia pääkaupungin asukkaista ilmoitti, että he voisivat kuvitella elävänsä tai työskentelevänsä avaruudessa. Jopa yli puolet vastaajista sanoi olevansa valmis astronautin ammattiin vaaroista piittaamatta.

Beijing Youth Daily -lehden kyselyn mukaan miehittämätön avaruuslento on myös lisännyt isänmaallisuutta kiinalaisten keskuudessa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 197 perhettä. Kiina teki ensimmäisen onnistuneen, miehitettyihin lentoihin tähtäävän avaruuslennon viime lauantaina.

Szenhou-alus laukaistiin aamulla Jiuquanin satelliittienlaukaisukeskuksesta "Pitkä marssi" -raketin uusimmalla kehitysversiolla. Alus laskeutui sisä-Mongoliaan lauantai-iltana Suomen aikaa.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat