Kiinalaiset ja venäläiset firmat taipuvaisia lahjontaan

Kiinalaiset ja venäläiset yritykset lahjovat eniten toimiessaan ulkomailla, väittää tuore selvitys.

Yritystoiminnan läpinäkyvyyttä ja lahjontaa valvovan Transparency International -järjestön raportin mukaan lahjontaa esiintyy eniten rakennusalalla, erityisesti julkisten rakennushankkeiden yhteydessä.

Vähiten lahjontaa harjoittavat raportin mukaan hollantilaiset, sveitsiläiset, belgialaiset, saksalaiset ja japanilaiset yritykset. Kärkisijoille sijoittuivat myös Britannia ja Yhdysvallat.

Järjestön mukaan yksikään raportissa tarkastelluista maista ei kuitenkaan saanut täysin puhtaita papereita. Selvityksessä tarkasteltiin 28:aa maata. Suomi ei ollut mukana.

Viimeksi Transparency International julkaisi maakohtaisen lahjontaindeksin vuonna 2008. Kolmessa vuodessa eniten korruptiota on onnistuttu kitkemään Intiassa, vaikka maa säilyttikin paikkansa listan häntäpäässä. Pahinta takapakkia ovat ottaneet Kanada sekä Britannia.

Raporttia varten järjestö kysyi yli 3000 yritykseltä ympäri maailman, kuinka usein raportissa tarkasteltavissa maissa toimivat yritykset syyllistyivät lahjontaan.

(MTV3 - STT – Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat