Kiinalaisen 8-vuotiaan "jääpojan" tarina pysäyttää – vaelsi pakkasessa kouluun ohuessa takissa, luokkatoverit nauroivat

Kahdeksanvuotiaan kiinalaisen "jääpojan" tapaus järkyttää ja hämmästyttää sosiaalisessa mediassa. Poika vaelsi kouluun pakkasessa vain ohut takki päällään.

BBC:n mukaan tapaus sattui maanantaiaamuna Kiinan Yannassa. Paikallisviestimien mukaan pojan opettaja otti kuvia lapsesta ja lähetti ne muun muassa koulun rehtorille. Pian kuvat levisivät kuitenkin paikallismediaan ja sitä kautta ne saivat myös kansainvälisen median huomion.

Kuvien perusteella pojan posket punoittivat ja kulmakarvat sekä hiukset ovat jäisen huurun peittämiä. Hän on pukeutunut ohueen takkiin ja luokkatoverit naureskelevat pojalle.

Toisessa julkaistussa kuvassa nähdään pakkasen pieksemät kädet. Hänen kätensä ja sormensa ovat turvonneet kylmyydestä. Pojan kädet ovat myös likaiset.

BBC:n mukaan kiinalaismedia on kertonut pojan koulumatkan olevan 4,5 kilometriä pitkä. Matkaa hän taittaa tunnin verran. Kuvanottopäivänä pakkasta oli yhdeksän astetta.

Ihmisten huomio kiinnittyi lapsien köyhyyteen

Tapaus on herättänyt laajalti keskustelua sosiaalisessa mediassa. BBC:n mukaan ihmiset ovat keskustelleet esimerkiksi lapsien köyhyydestä. Lisäksi osa kommentoijista on kantanut huolta pakkasen pureman ihon hyvinvoinnista.

Kuvia pojasta on jaettu sosiaalisessa mediassa tuhansia kertoja. Ihmiset ovat merkanneet kuvan yhteyteen hästägin "IceBoy" eli suomennettuna "jääpoika".

BBC kertoo, että paikallinen toimittaja vieraili pojan kotona, joka oli valmistettu mutatiilistä. Poika asuu isoäitinsä ja siskonsa kanssa.

Tapaus on herättänyt paikalliset yritykset sekä muut tahot auttamaan köyhiä lapsia. Tähän mennessä eri organisaatiot ovat lahjoittaneet rahaa sekä pojan koululle että vähävaraisille lapsille. Lahjoitusten tavoitteena on muun muassa hankkia koululaisille parempaa vaatetusta sekä lämmitystä kouluun.

Lue myös:

    Uusimmat