Kiina yllätti eläintensuojelijat

Kiina on ottanut eläintensuojelijoiden kauan toivoman askeleen ja aikoo poistaa haineväkeiton virallisten juhlalounaiden ja -illaisten ruokalistoilta.

Maan hallintoviranomaisten mukaan haineväkeiton tarjoilukielto saataneen voimaan kolmen vuoden sisällä.

Luonnonsuojelujärjestöt ovat kampanjoineet vuosia, jotta kiinalaiset ravintolat luopuisivat perinteisestä ja ylenpalttisen pröystäilevästä juhlaherkusta. Kallista haineväkeittoa tarjoillaan usein myös varakkaiden kiinalaisperheiden juhlissa, kuten esimerkiksi häissä.

Vuosittain pyydetään noin 73 miljoonaa haita vain niiden evien vuoksi. Evistä 95 prosenttia päätyy manner-Kiinan ja Hongkongin ravintoloihin ja kalatoreille. Ruhot heitetään yleensä pois.

Maailman Luonnonsäätiön mukaan 181 hailajia on uhanalaisia.

Kiinan virallinen päätös ilahduttaa eläinsuojelijoita.

- Uskon että tällä päätöksellä on vaikutusta laajemmaltikin. Kiinan hallinto on vaikutusvaltainen. Jos he tekevät tällaisen aloitteen, en näe miksi muut eivät seuraisi perässä, sanoo Hongkongin Haisäätiön edustaja Bertha Lo.

Eläintensuojelijoiden kampanja on tuottanut tuloksia jo aiemminkin eri puolilla Kiinaa. Muutamat suuret hotellit ovat ottaneet hairuoat pois ruokalistoiltaan.

Kampanjaa ovat vauhdittaneet monet kiinalaiset julkkikset, kuten entinen koripalloilija Yao Ming.

(MTV3 - CNN)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat