Kiina valmistautuu laukaisemaan avaruusraketin

Kiina laukaisee tänään maata kiertävälle radalle ensimmäisen avaruusmoduulinsa Tiangong-1:n. Tiangong merkitsee "taivaallista palatsia".

52 metriä pitkä kantoraketti Long March-2FT1:n lähtölaskenta on määrä tapahtua kello 16.30 Suomen aikaa Jiuquanin avaruuskeskuksesta Gansun maakunnasta Pohjois-Kiinassa.

Miehittämätön koemoduuli on ensimmäinen askel ohjelmassa, jonka tarkoituksena on rakentaa avaruusasema vuoteen 2020 mennessä. Astronautit voivat tehdä kokeita tällöin avaruusaluksella useita kuukausia kerrallaan.

Edellinen vastaava yritys elokuussa epäonnistui.

Tiangong 1:n laukaisu tapahtuu nyt Kiinan kansallispäivän aattona ja on osa kunnianhimoista hanketta, jonka päämäärä on kierrättää 8,5 tonnin moduulia avaruudessa kaksi vuotta.

Moduuliin on tehty elokuun jälkeen noin 170 uudistusta.

Kiina teki ensimmäisen miehitetyn avaruuslentonsa vasta vuonna 2003, mutta yrittää kuroa miljardien eurojen avaruusohjelmallaan kiinni Yhdysvaltojen ja Venäjän etumatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat