Kiina vahvistaa lintuinfluenssan leviämisen

Lintuinfluenssa jatkaa leviämistään Kiinassa. Japani, Malesia, Singapore ja Etelä-Korea ovat puolestaan laittaneet yhdysvaltalaisen siipikarjan tuontikieltoon Delawaren osavaltiosta löytyneen lintuinfluenssatapauksen johdosta.

Kiina kertoo, että lintuinfluenssa on levinnyt kuuteen uuteen maakuntaan ja kuusi tartuntaa on varmistettu.

Kiinan maatalousministeriön mukaan tapauksia on havaittu Hubein, Shaanxin, Gansun, Hunanin, Guangdongin ja Zhejiangin maakunnissa.

Kiinan hallituksen mukaan yksikään ihminen ei ole kuitenkaan saanut tautia Kiinassa.

Aasian maat keskeyttivät siipikarjan tuonnin USA:sta

Aasian maat keskeyttivät tänään siipikarjan tuonnin Yhdysvalloista sen jälkeen, kun sielläkin oli havaittu lintuinfluenssatapaus.

Japani, Malesia, Singapore ja Etelä-Korea keskeyttivät siipikarjan tuonnin Yhdysvalloista ja Hongkong tuonnin Delawaresta. Yhdeltä maatilalta Delawaressa havaittiin aiemmin viikolla virustartunta, ja noin 12 000 kanaa teurastettiin taudin leviämisen estämiseksi. Delawaressa havaittu virus ei kuitenkaan ole samaa H5N1-kantaa, joka riehuu Aasiassa.

Lintuinfluenssaa on tähän mennessä ollut kymmenessä Aasian maassa. Vietnamissa tautiin on kuollut 13 ja Thaimassa viisi ihmistä.

Hongkongin kiinalaisen yliopiston hengityselintautien erikoislääkärin David Huin mukaan nyt riehuva virus on noin kaksi kertaa tappavampi kuin vuoden 1997 epidemia Hongkongissa. Jopa 70 prosenttia taudin saaneista ihmisistä on kuollut, kun edellisellä kerralla kuolleisuus oli 30 prosenttia, hän sanoo.

(MTV3-STT-AFP)

Thaimaassa monet ihmiset ovat lopettaneet kanan syönnin lintuinfluenssan pelossa. Thaimaan hallitus ja kanafirmat ovat järjestäneet maan pääkaupungissa, Bangkokissa, jättimäiset festivaalit, joilla halutaan edistää siipikarjan syöntiä.
(Seitsemän uutiset 08.02.2004)

Lue myös:

    Uusimmat