Kiina tuomitsi kuusi uiguuria kuolemaan

Kiina on langettanut kuudelle kuolemantuomiot uiguurialueen heinäkuisista levottomuuksista. Lisäksi yksi sai elinkautisen vankeusrangaistuksen, kertovat valtiolliset viestimet.

Tuomittujen nimistä päätellen kaikki seitsemän miestä ovat uiguureja. Kaikki tuomiot tulivat viestimien mukaan surmateoista, ja joissakin tapauksissa mukana oli murhapoltto tai ryöstely.

Uiguurien ja han-kiinalaisen valtaväestön yhteenotoissa kuoli lähes 200 ihmistä heinäkuussa. Viranomaisten mukaan suurin osa surmansa saaneista oli han-kiinalaisia.

Uiguurit syyttävät Kiinan keskushallintoa vainoista ja syrjinnästä. Uiguurien maanpakolaisjärjestö on tuominnut oitis oikeudenkäynnit ja sanoo, että tuomittuja oli kidutettu pidätysaikana. He eivät olleet saaneet myöskään itse valita asianajajiaan.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat