Kiina tukee Kuubaa

Kuubaan vierailulle saapunut Kiinan presidentti Jiang Zemin on ilmaissut vahvan tukensa Fidel Castron johtamalle kommunistivaltiolle. Latinalaisessa Amerikassa kiertomatkalla oleva Jiang sanoi saavuttuaan Havannaan eilen, että Kiina tukee Kuubaa "sen oikeutetussa taistelussa suvereenisuutensa ja itsenäisyytensä puolesta ulkomaisia uhkia vastaan".

Ulkomaisilla uhilla Jiang viittasi Yhdysvaltain vuosikymmeniä jatkuneeseen Kuuban vastaiseen taloussaartoon. Jiang ei Havannassa ottanut esille Yhdysvaltain ja Kiinan välistä vakoilukonekiistaa, joka laukesi eilen amerikkalaismiehistön päästyä palaamaan Yhdysvaltoihin. Jiang muistutti, että Kuuba oli ensimmäinen Latinalaisen Amerikan maa, joka tunnusti kommunistien johtaman Kiinan 41 vuotta sitten. Hänen mukaansa maiden väliset poliittiset, taloudelliset ja tieteelliset suhteet ovat tätä nykyä hedelmälliset.

Kiina tuo Kuubaan erityisesti polkupyöriä ja televisioita. Kaupankäynti Kiinan kanssa on Kuuballe erityisen tärkeää Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch totesi Jiangin vierailun alla, että Havannassa Kiinan presidentin ei tarvitse olla huolissaan kiusallisten ihmisoikeuskysymysten varalta. -Täällä häntä kuuntelee ystävällismielinen Fidel Castro, jolla on samanmielinen käsitys ihmisoikeuksista, järjestö huomautti.
(STT-DPA-AP)

Lue myös:

    Uusimmat