Kiina säilyttää yhden lapsen politiikan

Kiina ei aio luopua yhden lapsen politiikastaan, vaikka väestön kasvua on jo saatu rajoitettua 18 viime vuotena, maan virallinen sanomalehti China daily kertoi eilen.

Lehden mukaan tehokas perhesuunnittelupolitiikka on ainoa mahdollinen väestöpolitiikka Kiinalle. Väestön kasvun rajoittaminen onnistui viime vuonna hieman paremmin kuin edellisvuonna. Kiinan köyhissä keskisissä ja eteläisissä maakunnissa syntyvyys on korkeampi kuin maassa keskimäärin. Pikkuhiljaa perhetraditiot ovat kuitenkin muuttumassa myös maaseutualueilla. Lehden mukaan aiemmin ajateltiin, että suuri perhe tuo onnea, mutta nykyisin toivotaan, että pieni perhe mahdollistaisi paremmat elinolot.

Kiina on noudattanut tiukkaa perhesuunnittelupolitiikkaa 1970-luvun lopulta asti. Yhden lapsen politiikka ei ole ollut suosiossa maaseudulla, missä viranomaiset rankaisevat perheitä, jotka rikkovat määräystä.

Kiinan väkiluvun odotetaan nousevan tämän vuoden lopussa 1,3 miljardiin. Väkiluvun ennustetaan kääntyvän laskuun vasta ensi vuosituhannen puolivälissä.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat