Kiina piilottelee olympiajoukkuettaan

Pekingin olympialaisiin on aikaa tasan kuukausi ja Kiinan oman olympiajoukkueen hartioille on kasattu ennätysmäiset menestymisen paineet. Kiina aikoo varmistaa mitalisaaliinsa peräti 580 urheilijan voimin.

Kiinan odotetaan nousevan Pekingissä ohi jopa Yhdysvaltojen mitalien määrässä.

Urheilijoita pidetään nyt visusti poissa julkisuudesta. Yksittäiset haastattelut eivät onnistu, vaan kiinnostavat urheilijat tuodaan kansainvälisen median eteen tarkassa miesvartioinnissa. Heitä ei saa nyt häiritä ikävillä kysymyksillä: boikoteista, hormoneista tai politiikasta.

Ateenassa Kiina kahmi 32 kultamitalia. Nyt sen on kyettävä vähintään samaan. Kiinassa urheilijat ovat riippuvaisempia valtion tuista enemmän kuin missään muualla maailmassa. Tuki loppuu, jos urheilija ei menesty - ja koko loppuelämä voi olla pilalla.

Olympialaiset ovat Kiinan näyteikkuna maailmalle. Se on satsannut harjoitusohjelmiin satoja miljoonia euroja. Urheilun kautta se voi vakuuttaa suuruuttaan myös muilla foorumeilla ja puolue voi röyhistää rintaansa.

Wimbledonissa välieriin selvinnyt tennistähti Zheng Jie on yksi suurista toiveista. Tiedotustilaisuudessa hän kertoi, miksi hän valitsi juuri tenniksen.

- Olin lapsena hyvin liikkuvainen, mutta itse asiassa valinnan tekivät vanhempani, sillä olin pienenä hyvin heiveröinen ja vanhemmat halusivat, että vahvistun.

Käytävällä häneltä tivattiin kuitenkin muitakin asioita kuten olympiasoihdun maailmalla kohtaamaa vastustusta.

- Olympiasoihtu sai matkallaan paljon ikävää huomiota joidenkin ihmisten takia. En usko, että sillä on paljonkaan vaikutusta meihin. Olympialaisten pitäisi olla iloinen ja yhdistävä tapahtuma eikä siitä pitäisi aiheutua ikävyyksiä, sanoo Zheng Jie.

25-vuotias, 163-senttinen tennistähti on ristitty Kiinassa "kultasydämeksi", koska hän lahjoitti kaikki Wimbledonissa hankkimansa palkintorahat, yli 200 000 euroa kotimaakuntansa Sichuanin maanjäristyksen uhreille. Mutta minkälaiset paineet kiinalaisurheilijalla on kotiyleisön edessä?

- Ilman muuta tunnen paineita, koska olympialaisista on unelmoitu viimeiset 100 vuotta ja ne järjestetään nyt ensi kertaa Kiinassa, mutta kuten vanha kiinalainen sanonta kuuluu, niin mitä enemmän paineita sitä enemmän motivaatiota. Haluaisin muuttaa paineet siis motivaatioksi ja päästä olympialaisissa hyvään tulokseen, sanoo Zheng Jie.

Kiinan televisio näyttää olympialaiset ilman viivettä

Kiina aikoo lähettää elokuisten olympialaisten suorat lähetykset ilman tavallisesti käyttämäänsä 30 sekunnin viivettä, kertoo STT.

Kiinan valtiollisen televisioyhtiön CCTV:n mukaan yleensä käytettävä puolen minuutin viive takaa ohjelmien "tasaisen ja turvallisen" kulun.

Viiveen ansiosta viranomaiset voivat myös halutessaan katkaista lähetyksen estääkseen Kiinan hallinnolle epäsuotuisten kuvien leviämisen kiinalaisten olohuoneisiin.

CCTV aikoo lähettää kisojen aikana yli 2500 tuntia ohjelmaa olympialaisista seitsemällä televisiokanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat