Kiina ojentaa Eurooppaa ja Yhdysvaltoja talousasioissa

Kiina aikoo jatkaa investointejaan euroalueelle talouskriisistä huolimatta, linjaa maan pääministeri Wen Jiabao. Hän kuitenkin kehottaa Euroopan maita vastavuoroisuuteen: tukemaan Kiinan pyrkimyksiä saada WTO:n täysi markkinatalousstatus mahdollisimman nopeasti.

Wen puhui tänään Maailman talousfoorumin kokoontumisessa Dalianin kaupungissa Koillis-Kiinassa.

EU on toistaiseksi linjannut, että Kiinassa on liikaa valtion omistamia yrityksiä, jotta se ansaitsisi WTO:n markkinatalousstatuksen.

Wen sanoi puheessaan myös Kiinan nojaavan talouskasvussaan tulevaisuudessa yhä enemmän kotimaisen kulutuksen lisäämiseen. Varsinkin Yhdysvallat on kritikoinut Kiinaa siitä, että se kasvattaa talouttaan liikaa vientivetoisesti.

Kiinan ulkoministeriö puolestaan kehotti tänään amerikkalaisia olemaan turvautumatta protektionistisiin toimiin. Yhdysvaltain kongressissa käsitellään lakiesitystä, jonka perusteella kiinalaistuotteille langetettaisiin tullimaksuja siinä tapauksessa, että Kiina ei anna valuuttansa nousta markkina-arvoon.

Yhdysvallat katsoo, että Kiina pitää keinotekoisesti valuuttansa arvon alhaalla, mikä kasvattaa Kiinan kansainvälistä kilpailukykyä.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat