Kiina myöntää sääsatelliitin räjäyttämisen

Yhdysvallat huolestui erityisesti siitä, ettei Kiina kertonut räjäytyskokeesta tai sen tarkoituksesta etukäteen.

Kiinan viranomaiset myöntävät, että maa räjäytti sääsatelliitin kokeeksi toissa viikolla. Kiina räjäytti ballistisella ohjuksella vanhan sääsatelliittinsa 865 kilometrin päässä Maasta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Kiina myöntää julkisesti räjäytyksen.

Yhdysvallat huolestui erityisesti siitä, ettei Kiina kertonut räjäytyskokeesta tai sen tarkoituksesta etukäteen. Muun muassa Yhdysvallat, Britannia ja Japani esittivät vastalauseensa kokeelle, sillä sen on pelätty johtavan varustelukilpaan avaruudessa.

Kiinan hallituksen edustajan Liu Jianchaon mukaan Yhdysvalloille, Japanille ja muutamille muille maille kerrottiin kokeesta pian sen tekemisen jälkeen.

-Testiä ei suunnattu mitään maata kohtaan, eikä se muodostanut uhkaa kenellekään. Kiina on aina puoltanut avaruuden käyttämistä rauhanomaisiin tarkoituksiin, edustaja sanoi.

Liu kertoi, ettei hän ole kuullut suunnitelmia uudesta kokeesta.

Japanin mukaan Kiinan pitäisi kertoa avoimemmin suunnitelmistaan ulkoavaruuden suhteen. -Jos toiminta ei ole läpinäkyvää, epäilyksiä jää, hallituksen edustaja sanoi.

Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat eilen, että sääsatelliitin hajoamisen seurauksena avaruuteen levisi paljon romua. Palaset saattavat vaarantaa vakoilusatelliittien ja kuvasatelliittien toiminnan Maata lähinnä olevilla kiertoradoilla.

Asiantuntijoiden mukaan jopa kansainvälinen avaruusasema ISS voi saada iskun yhdestä avaruudessa leijailevista tuhansista romunpalasista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat