Kiina lupaili joustoa valuuttansa kurssiin

Kiina on torjunut vaatimukset juanin nopeasta revalvaatiosta, mutta luvannut kehittää sen valuuttakurssia.

Kiina on luvannut, että maan valuutan juanin vaihtokurssia kehitetään asteittain nykyistä joustavampaan suuntaan. Vaatimukset juanin nopeasta revalvaatiosta kuitenkin torjuttiin sillä perusteella, että se vaarantaisi kiinalaisia työpaikkoja.

Eräänlaisena kompromissiratkaisuna Kiinan keskuspankin johtaja Zhou Xiaochuan väläytti mahdollisuutta, että juanin kurssi voitaisiin sitoa laajempaan valuuttakoriin sen sijaan, että se nyt seurailee vain Yhdysvaltain dollarin kehitystä. Tällaiselle keskustelulle on tilaa, Xiaochuan sanoi.

Valtiovarainministeri Snow: Rohkaisevaa

Vaatimukset Kiinan valuutan juanin revalvoinnista ovat nousseet keskeiseksi teemaksi Yhdysvaltain valtiovarainministerin John Snown Kiinan-vierailun aikana. Snow luonnehti kiinalaisten kommentteja rohkaiseviksi, mutta vaati vielä nopeampia ponnistuksia valuuttasääntelyn purkamiseksi. Snow ei suostunut täsmentämän, kuinka nopeasti hän odottaa Kiinan siirtyvän vapaasti kelluvaan valuuttaan.

Nykyisin Kiinan valuutta juan eli renminbi on sidottu erittäin kapealla vaihteluvälillä Yhdysvaltain dollariin, minkä vuoksi myös se on halventunut tuntuvasti dollarin arvon laskiessa. Tämä on tehnyt kiinalaisista tuotteista erittäin edullisia Yhdysvaltain markkinoilla, ja amerikkalaiset tuottajat katsovat niiden saavan valuuttakurssista epäreilua kilpailuetua.

Myös Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kauppataseen vaje on Snown mukaan venähtänyt kestämättömän suureksi. Viime vuonna se nousi ennätysmäiselle 103 miljardin dollarin tasolle, eli Kiinasta tuotiin Yhdysvaltoihin tavaraa tuntuvasti enemmän kuin Yhdysvalloista vietiin Kiinaan. Snow vaatikin Kiinaa jatkamaan myös toimia kaupan vapauttamiseksi.

Yhdysvaltain lisäksi myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF on kehottanut Kiinaa siirtymään nykyistä joustavampaan vaihtokurssijärjestelmään.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat