Kiina lisää avoimuutta

Kiinan korkein oikeus on määrännyt maan tuomioistuimet avaamaan useimmat oikeudenkäynnit yleisölle, kertoivat maan joukkotiedotusvälineet tänään. Kiinalaiset lakiasiantuntijat arvelivat kuitenkin, ettei määräys koske toisinajattelijoiden oikeudenkäyntejä.

Alimman oikeusasteen oikeudenkäynnit on pidettävä avoinna paitsi jos ne koskevat valtiosalaisuuksia, yksityiselämää tai nuorisorikollisuutta. Myös vetoomustuomioistuinten istunnot voidaan avata yleisölle. Avioerojut ja oikeudenkäynnit, joihin liittyy kaupallisia salaisuuksia, pidetään edelleen suljettuina, kertoi Kansan päivälehti.

Kiinan perustuslaki takaa oikeuden avoimeen oikeudenkäyntiin, mutta useimmat tuomioistuimet eivät päästä tavallisia ihmisiä istuntoihin. Tuomioistuinten harkittavaksi jää, antavatko ne toimittajien seurata oikeudenkäyntejä, Kansan päivälehti kertoi. Korkeimman oikeuden päätös nähdään osana Kiinan pyrkimystä suurempaan avoimuuteen. Kansainväliset ihmisoikeusryhmät ovat arvostelleet Kiinan oikeusjärjestelmää kuvaamalla sitä pelkäksi sortohallituksen työkauluksi.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat