Kiina laukaisi onnistuneesti avaruusaluksen

Kiina kertoo lähettäneensä miehittämättömän avaruusaluksen onnistuneesti matkaan. Shenzhou VIII -aluksen on tarkoitus telakoitua harjoitusmoduuliin kahden päivän päästä, kertoo maan valtiollinen uutistoimisto Xinhua.

Avaruusaluksen matka liittyy Kiinan tavoitteeseen rakentaa avaruuteen avaruusasema vuoteen 2020 mennessä. Astronautit voisivat viettää asemalla useita kuukausia, niin kuin Nasan tutkijat kansainvälisellä avaruusasemalla.

Kiina harjoittelee aluksen telakoitumista nyt ensimmäistä kertaa.

Kiina aloitti miehitettyjen avaruuslentojen valmistelun 90-luvulla ostettuaan venäläistä avaruusteknologiaa. Vuonna 2003 maa teki ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon kolmantena maana maailmassa Yhdysvaltain ja Venäjän jälkeen.

Avaruusalus lähetettiin matkaan Gobin autiomaasta Luoteis-Kiinasta.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat