Kiina lakkauttaa uudelleenkoulutusleirinsä

Kiinassa on päätetty luopua niin sanotuista uudelleenkoulutusleireistä. Lisäksi tällä hetkellä leireillä olevat ihmiset vapautetaan.

Asiasta ilmoitettiin jo marraskuussa, mutta virallinen päätös asiasta tehtiin tänään.

Maassa on aiemmin voitu tuomita ihmisiä työleireille jopa neljäksi vuodeksi ilman oikeudenkäyntiä. Leirijärjestelmä luotiin jo 1950-luvulla. YK:n arvion mukaan leireillä virui vuonna 2009 noin 190 000 ihmistä.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin kritisoineet päätöstä lakkauttaa leirit vain kosmeettiseksi eleeksi. Ne uskovat, että Kiina kehittää niiden tilalle muita rankaisumuotoja.

Lisäksi Kiina päätti höllentää lakia, joka on sallinut vanhempien hankkia vain yhden lapsen. Vastedes pariskunnat, joista toisella osapuolella ei ole sisaruksia, saavat hankkia kaksi lasta.

 

Lue myös:

    Uusimmat