Kiina lainaa Australialle jättiläispandojaan

Kiina on valinnut kaksi jättiläispandaa, Wangwangin ja Funin, lähetettäväksi australialaiseen eläintarhaan.

Jättiläispandat Wangwang ja Funi rakastavat bambukeppejä

Kiina lahjoittaa jättiläispandat Australiaan hyväntahdon eleenä liittyen presidentti Hu Jintaon viimeviikkoiseen vierailuun Australiassa. Maat allekirjoittivat miljardien dollarien arvoisen sopimuksen maiden öljy-yhtiöiden välillä.

Pandojen suojeluohjelmaa valvova Kiinan valtion metsähallitus kertoo, että uros Wangwang on kaksivuotias ja naaras Funi on vuoden ikäinen. Kummatkin karhut tulevat Sichuanin maakunnan pandojen suojelukeskuksesta ja ne kuljetetaan Etelä-Australiaan, Adelaiden eläintarhaan, heti kun eläintarha on saanut kaiken kuntoon niitä varten.

Pandat eivät kuitenkaan jää Australiaan lopullisesti vaan Kiina lainaa Australialle sympaattisia nallejaan joksikin aikaa. Toistaiseksi ei ole tietoa kauanko eläimet Adelaidessa asustelevat. Yleensä laina-aika on noin kymmenen vuotta.

Kiina on syystäkin ylpeä jättiläispandoistaan, sillä näitä leppoisannäköisiä pallomahoja ei elä missään muualla maailmassa luonnonvaraisena. Pandat ovatkin maan epävirallisia maskotteja, joita lähetetään usein eläintarhoihin ulkomaille merkkinä lämpimistä diplomaattisista suhteista tai muunlaisina hyväntahdon eleinä.

Jättiläispandojen lainat yhdysvaltalaisiin ja japanilaisiin eläintarhoihin olivat yleisiä 1970-luvulla ja ne olivat yksi ensimmäisistä kulttuurivaihdoista Kiinan kansantasavallan ja lännen välillä. 1980-luvun puolenvälin jälkeen Kiina ryhtyi tarjoamaan kansallissymboliaan lainaksi toiselle valtiolle.

Jättiläispanda eli isopanda on yksi maailman uhanalaisimmista eläimistä. Tällä hetkellä Kiinassa elää vapaana noin 1590 yksilöä, joista suurin osa Sichuanin ja Shaanxin maakunnissa. Lisäksi eläintarhoissa ja tutkimuskeskuksissa elää hieman yli 200 pandaa. Pandoja uhkaa elintilan katoaminen ja niillä on hyvin alhainen syntyvyys sekä luonnossa että vangittuna.

(MTV3-AP)

Lue myös:

    Uusimmat