Mainos

Kiina lähetti kaksi toisinajattelijaa työleirille

Kiina on lähettänyt kaksi tunnettua toisinajattelijaa Xu Wenlin ja Qin Yongminin työleirille, ilmoitti hongkongilainen ihmisoikeusjärjestö tänään.

Kiina tuomitsi viime kuussa Xun ja Qinin vankeusrangaistuksiin valtion vastaisesta vehkeilystä. Xu ja Qin on lähetetty kahdelle eri työleirille, jotka sijaitsevat Pekingin ulkopuolella ja Hubein maakunnassa, kertoi Kiinan ihmisoikeuksien ja demokratialiikkeiden tiedotuskeskus tänään.

Ihmisoikeusjärjestö sanoi saaneensa tietonsa Xun vaimolta. Xu ja Qin olivat viime vuonna mukana perustamassa Kiinan demokraattista puoluetta. He saivat hankkeesta joulukuussa 13:n ja 11 vuoden vankeustuomiot. Kolmas oppositiopuolueen perustajajäsen Wang Youcai sai 11 vuotta.

Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa ja useat ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet vankeusrangaistukset sanoen niiden olevan YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen vastaisia. Kiina on allekirjoittanut sopimuksen.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.