Kiina hiillostaa taas Taiwania

Kiina on jälleen kiihdyttänyt sanasotaansa Taiwania vastaan. Kiinan tiedotusvälineet nimittivät "roistoksi" Taiwanin varapresidentiksi valittua Annette Luta. Lu on kiinalaisten viestimien mukaan "paljastanut Taiwanin itsenäisyyttä ajavat inhottavat kasvonsa". Lu on asettanut kyseenalaiseksi Kiinan ajaman yhden Kiinan politiikan hongkongilaisille lehdille antamassaan haastattelussa, sanoi uutistoimisto Xinhua artikkelissaan.

Kiinan ja Taiwanin kiista jatkuu

Xinhuan artikkeli julkaistiin kaikissa Kiinan päälehdissä. Lu oli Xinhuan mukaan myös sanonut, että Taiwan ja manner-Kiina ovat maantieteellisesti läheisiä, mutta että historia on erottanut ne kaukaisiksi sukulaisiksi. Lu valittiin varapresidentiksi maaliskuussa pidetyissä vaaleissa, joissa presidentiksi valittiin hänen puoluetoverinsa Chen Shui-bian. Heidän on määrä ryhtyä hoitamaan virkojaan 20. toukokuuta. Lu on Harvardissa koulutuksensa saanut lakinainen.

Chenin ja Lun Demokraattinen edistyspuolue julkisti ennen vaaleja Taiwanin itsenäisyyttä tukevia kannanottoja, mutta vaalien jälkeen presidentti Chen on esittänyt kiistassa Kiinan kanssa maltillisia ja sovittelevia lausuntoja. Kiina vaatii, että Taiwanin uusi johto hyväksyy Kiinan määritelmän yhden Kiinan politiikasta, mikäli Taiwan mielii Kiinan sapelinkalistelun loppuvan ja neuvonpidon maiden välillä alkavan.

Kiina pitää Taiwanin saarta Kiinan maakuntana, joka on erossa muusta maasta vain tilapäisesti. Kiina on uhannut miehittää Taiwanin, jos se julistautuu itsenäiseksi.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat