Kiina hakee aiempaa kestävämpää kasvua

Kiina laski odotetusti arviotaan kuluvan vuoden talouskasvusta. Kiina ennustaa taloutensa kasvavan noin seitsemän prosenttia.

Asiasta kertoi torstaina pääministeri Li Keqiang. Hänen mukaansa Kiina hakee nyt aiempaa kestävämpää kasvua, ja hallitus tekee kaikkensa taistellakseen saastumista vastaan eikä korruptiota suvaita.  
Viime vuonna kasvu oli 7,4 prosenttia, mikä oli heikoin tulos 24 vuoteen ja hieman alle maan tavoitteen.  
Inflaation Kiina yrittää pitää kolmessa prosentissa.   

Kiina myös vahvisti puolustusmenojensa korottamisen noin 127 miljardiin euroon. Korotusta viime vuoteen tulee 10 prosenttia, mikä on pienin lisäys viiteen vuoteen.

Monet asiantuntijat kuitenkin uskovat todellisten menojen olevan ilmoitettuja suuremmat. Viime vuonna puolustusmenoja nostettiin yli 12 prosenttia.  
  

Lue myös:

    Uusimmat