Kiina: Falun Gong-liike miltei voitettu

Miltei kaikki kielletyn Falun Gong-liikkeen jäsenet ovat "tulleet järkiinsä" ja eronneet liikkeestä, kertoi Kansan päivälehti tänään.

Falun Gong -johtaja Li Hongzhi


Lehden mukaan noin 98,9 prosenttia kommunistisen puolueen jäsenistä, jotka olivat myös Falun Gongin jäseniä, on jättänyt liikkeen. Liikkeen hajottaminen on lehden mukaan auttanut Kiinan kansantasavallan 50. kansallispäivän juhlallisuuksien järjestelyjä. Viranomaiset haluavat, että lokakuun 1. päivänä pidettävä juhla sujuu ilman ongelmia.

Puoluekomitea ja Beijingin kaupunginhallitus ovat onnistuneet toimissaan järjestön suhteen, koska 98 prosenttia niistä kaupungin työntekijöistä, jotka kuuluivat Falun Gongiin, on luopunut lahkosta, kertoi Kansan päivälehti. Kiina julisti liikkeen laittomaksi heinäkuun 22. päivä syyttäen sitä epävakauden aiheuttamisesta.

Kiina on etsintäkuuluttanut Yhdysvalloissa maanpaossa elävän liikkeen johtajan Li Hongzhin. Noin 300 000 Falun Gong-liikkeen kirjaa poltettiin samoihin aikoihin ja monet liikkeen keskuksista suljettiin. Lahko ilmoitti viime kuussa, että sillä on noin sata miljoonaa kannattajaa. Kiinan viranomaiset arvioivat kannattajien määräksi kaksi miljoonaa.
(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat