Mainos

"Kiina esitteli voimiaan"

Kiinan kansantasavalta juhli eilen 60-vuotistaivaltaan näyttävin elein. Paraateissa ja juhlissa oli vain kutsuvieraita, ja tavalliset kiinalaiset joutuivat seuraamaan juhlallisuuksia televisiosta.

Kiinan paraatin sotakalustosta 90 prosenttia oli uutta kalustoa, jota ei ole aiemmin esitelty. Majuri Heikki Lehtonen Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitokselta kiinnitti huomiota erityisesti Kiinan mannertenvälisiin ohjuksiin ja ilmatankkauskoneeseen, joka mahdollistaa pidemmän operointisäteen maan sotalentokoneille.

Lehtonen uskoo eilisen mahtipontisen juhlan olleen Kiinan näytös voimakkuudestaan sekä omalle kansalle mutta myös naapurimaille.

- Kiinan kalusto pitää suhteuttaa maan uhkakuviin. Suurin uhkakuva on Taiwanin separatismi, johon kalusto on aivan riittävä, Lehtonen toteaa MTV:n Huomenta Suomessa.

Hän muistuttaa, ettei kiinalaisesta varustelusta ole sotakokemusta, joten arviointi on vaikeaa. Kiinalainen kalusto on osaksi peräisin Neuvostoliitosta ja sittemmin Venäjältä, omaa tuotantoa sekä modernisoitua vanhaa kalustoa.

Lehtosen mukaan näytös oli myös viesti länsimaille - huoltokaluston esittelyssä auton kylkeen oli maalattu haarukka ja lusikka syömäpuikkojen sijasta.

(MTV3)

Katso majuri Heikki Lehtosen haastattelu (Huomenta Suomi 2.10.2009)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.