Kiina aikoo panostaa vihreään kasvuun

Kiina tavoittelee taloudesta vihreämpää ja kustannustehokkaampaa. Kiinan pelätään ohittavan Yhdysvallat suurimpana kasvihuonekaasujen tuottajana 2009

Kiina yrittää tänä vuonna säästää enemmän energiaa ja rajoittaa päästöjä, mutta pitää samalla talouden jo neljä vuotta jatkuneessa noususuhdanteessa. Tämä on pääministeri Wen Jiabaon viesti, kun hän esittelee vuosiraporttinsa Kiinan kansankongressille eli parlamentille huomenna.

Tavoitteena on edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja antaa kansan nauttia uudistusten ja kehityksen hedelmistä, todetaan raportissa, jonka uutistoimisto Reuters on saanut käsiinsä.

Kiina aikoo kasvattaa maaseudulle tarkoitettuja määrärahoja runsaat 15 prosenttia reiluun 390 miljardiin yuaniin (38 miljardiin euroon). Rahoilla korjataan kouluja ja sairaaloita sekä nostetaan palkkoja. Samalla yritetään vähentää yhteiskunnallista epätasa-arvoa.

Wenin puheen keskeinen ja toistuva teema on tarve kehittää Kiinan taloudesta aiempaa vihreämpi ja kustannustehokkaampi. Kasvua pelkän kasvun vuoksi on vältettävä.

Energiansäästötalkoisiin on aihettakin, sillä Kiina uhkaa ohittaa Yhdysvallat maailman suurimpana kasvihuonekaasujen tuottajana jo vuonna 2009.

Teollisuutta kehotetaan suosimaan edistynyttä tekniikkaa, kun taas paljon energiaa kuluttavia ja runsaasti saastuttavia yrityksiä yritetään saada lopettamaan toimintansa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat