Kiikoisten kolaripaikan rekasta ei täyttä varmuutta

Poliisi on saanut muutamia vihjeitä rekasta, joka ajoi Satakunnan Kiikoisten kuolonkolarin alueella sunnuntaina. Poliisin mukaan rekan ei epäillä mitenkään aiheuttaneen kolaria. Rekan ajopiirturi voisi kuitenkin antaa lisätietoa liikennevirran vauhdista.

Yksi hakerekkaa ajanut mies otti maanantaina itse yhteyttä poliisiin ja kertoi ajaneensa Kiikoisten ja Kauhajoen välistä tietä suunnilleen onnettomuuden aikoihin, kertoo komisario Matti Ala-Haavisto.

- Hän ei kuitenkaan havainnut mitään onnettomuuteen viittaavaa, koska keli oli niin huono. Voi hyvin olla, että hän on ohittanut paikan, mutta pöllyävä lumi on rajoittanut näkyvyyttä.

Kolme ihmistä kuoli kolarissa Kiikan ja Kauhajoen välisellä kantatiellä Kiikoisissa sunnuntaina puolenpäivän jälkeen. Sastamalan suuntaan ajanut henkilöautoilija lähti ohittamaan edellään ajanutta rekkaa ja törmäsi vastaan tulevaan henkilöautoon. Sumaan ajoi myös kolme muuta henkilöautoa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat