Kihlautuminen kannattaa – sormuksen saa nyt aiempaa halvemmalla

Viimeisen parin vuoden aikana timanttien ja kullan hinta on ollut nousussa. Tänä vuonna on kuitenkin tultu alaspäin varsinkin kullan hinnassa. Se on hyvä uutinen kesäkihloja harkitseville.

Timanttien ja kullan hinta laski reippaasti vuonna 2007 finanssikriisin vuoksi. Pari vuotta sitten hinnat kääntyivät taas nousuun, mikä näkyi heti korujen hinnassa

– Varsinkin nämä pienet kivet, jotka vaikuttavat täällä Suomessa, niin siinä tuli kyllä 2011 vuoden lopulla pienissä kivissä jopa 20 prosentinkin korotus, Suomen Kultaseppien liiton toimitusjohtaja Alf Larsson sanoo.

Syy hintojen nousuun oli kysynnän voimakas kasvu Aasiassa. Varsinkin Kiinan ja Intian hyvä talouskehitys ja luksustuotteiden kysynnän kasvu saivat hintakäyrät kohoamaan. Epävarmoina taloudellisina aikoina myös mielellään investoidaan konkreettisiin asioihin kuten kultaan.

Tänä keväänä kullan ja timanttien hinnat ovat kuitenkin taas kääntyneet laskuun. Varsinkin kullan maailmanmarkkinahinta laski keväällä reilusti. Tällä hetkellä kullan hinta on noin 1000 euroa troy-unssilta (31,1 g).

– Se johtuu tietysti siitä, että finanssimarkkinat ovat jonkin verran rauhoittuneet, euro ei kaatunut. Ja sitten Aasian maat, kuten Kiina, niin siellä on ehkä jonkin verran kuitenkin odotuksia pienemmät kasvut kansantaloudessa, Larsson analysoi.

Larsson uskoo timanttien ja kullan hintojen pysyvän nyt suhteellisen vakaina.

– Olettaisin, että voi olla pientä nousua, mutta suhteellisen stabiilia tulee olemaan tämän vuoden aikana.

Hinta vaikuttaa heti kuluttajiin

Kultajousi-ketjun toimitusjohtaja Kaj Wikström on nähnyt kullan ja timanttien hintojen vaihtelun vaikutukset suoraan korujen myynnissä.

– Tässähän on tapahtunut tämän vuoden aikana aika voimakas käänne korujen hinnoissa ja myöskin kuluttajakäyttäytymisessä. Tuossa pari vuotta sitten, kun kullan hinta oli todella korkealla, ja kulta on kuitenkin jalometallikoruissa tärkein raaka-aine, niin silloin tuli tosi paljon näitä kullanostoyrityksiä markkinoille ja kuluttajat myivät paljon kultakorujansa. Mutta nyt kun kullan hinta on laskenut erityisesti tämän kevään aikana voimakkaasti, niin selkeästi on nähtävissä, että kuluttajien kiinnostus kultakoruihin ja timanttikoruihin on taas kasvamassa, kun hinnat ovat ostajan kannalta paremmalla tasolla.

Tällä hetkellä kulta- ja timanttikorujen myynti kasvaa Wikströmin mukaan tuoteryhmistä kaikkein nopeimmin. Kultasepänliike Esko Lindroos Oy:n toimitusjohtajan Olli Lindroosin mukaan nyt, kun korujen raaka-aineiden hinnat ovat tulleet alas, on hyvä aika ostaa sellainen koru, johon haluaa panostaa.

– Nyt on hyvä aika vihki- ja kihlasormuksille ja sellaisille koruille, joissa materiaalia ei säästellä niin paljoa. Saadaan tehtyä sitä, mitä halutaan, sanoo Lindroos.

Lue myös:

    Uusimmat