Mainos

Kihisevä merenpohja hämmästytti tutkijat – tuhansien rapujen joukko tavattiin erikoisesta paikasta

Biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta tutkinut ryhmä teki ainutlaatuisen havainnon Panaman rannikolla huhtikuussa, kun tietyllä seudulla viihtyvä laji tavattiin kaukana normaalista elinympäristöstään.

Tutkijoiden kameralle  tallentui tuhansien punarapujen (pleuroncodes planipes) joukko, joka kuhisi vähähappisessa vedessä hieman meren pohjan yläpuolella, tutkimuslaitos WHOI kertoo.

Merentutkimukseen erikoistuneen laitoksen biologi Jesús Pineda kuvaili näkyä odottamattomaksi ja lumoavaksi. Video valtavasta rapumäärästä tallennettiin huhtikuussa 2016 ryhmän viimeisellä sukelluksella yli 350 metrin syvyydessä.

– Kun sukelsimme alas sukellusveneellä, huomasimme veden muuttuvan sitä sameammaksi, mitä lähemmäs pohjaa pääsimme. Alla oli sakea kerros jotakin, eikä sen läpi nähnyt mitään. Näimme vain pilven emmekä osanneet aavistaa, mikä sen aiheutti, Pineda kuvaili.

– Ensin luulimme niitä kivettyneeksi materiaaliksi. Sitten näimme niiden liikkuvan, kuhisevan kuin hyönteiset, emmekä voineet uskoa sitä.

Ravut tunnistettiin myöhemmin DNA:n perusteella punarapulajiksi, joka elää Meksikon pohjoisrannikolla. Nyt ravut tavattiin kuitenkin harvinaislaatuisesti kotikontujaan etelämpää. Tutkijat epäilevät rapujen suunnanneen paikalle vähähappisen veden perässä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.