Mainos

Kietäväinen valtiollistaisi ammattikorkeakoulut

Ammattikorkeakoulujen valtiollistaminen selkeyttäisi niiden rahoitusta, hallintoa ja kehittämistä, katsoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

Kietäväinen puhui tänään Raisiossa Varsinais-Suomen ammattikorkeakoulun avajaisissa. Kuntaliitto on toivonut pikaista selvitystä ammattikorkeakoulujen rahoituksesta ja ylläpidosta. Tällä hetkellä tarjolla on kolme mallia: valtion ylläpitämä, yksityinen ja kunnallinen ammattikorkeakoulu.

Korkea-asteen koulutusta olisi Kietäväisen mukaan helpompi tarkastella yhtenä valtakunnallisena kokonaisuutena, jos valtio ylläpitäisi ammattikorkeakouluja. Opetuksen sisällön ja tutkimuksen suunnittelu olisi myös helpompaa. Kietäväinen totesi, että elinkeinoelämän kiinnostus ammatillisen korkeakoulutuksen kehittämiseen on toistaiseksi ollut vähäistä, varsinkin verrattuna muihin Euroopan maihin.

-Esimerkiksi oppisopimuskoulutuksessa on runsaasti laajentumisvaraa, Kietäväinen ehdotti.

Hänen mukaansa olisi tärkeää kytkeä yhteen alueen yrityselämän näkymät ja alueen yleinen kehittämisstrategia ammattikoulutuksen kanssa. Maakuntien liitot olisivat Kietäväisen mielestä paras taho koordinoimaan koulutuksen suunnittelua.

-Mukana tässä arvioinnissa tulisi entistä kiinteämmin olla mukana työllisyysperusteinen koulutus, jossa tarvitaan nykyistä enemmän pitkäjänteisyyttä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.