Kielteiset asenteet vaikeuttavat yhä homojen arkea

Kielteiset asenteet hankaloittavat yhä homojen elämää mm. työpaikoilla. Englannissa piispaksi valittu pastori päätti luopua virastaan voimakkaan vastustuksen vuoksi.

Homoseksuaalien asema on edistynyt lainsäädännössä, mutta kielteiset asenteet vaikeuttavat yhä homojen arkea. Esimerkiksi työpaikan saanti tai sen säilyttäminen homouden julkitulon jälkeen on monissa EU-maissakin vaikeaa.

Viimeisin kohua herättänyt tapaus nähtiin Englannissa, jossa piispaksi valittu pappi joutui kieltäytymään nimityksestään. Pastori Jeffrey Horn luopui lopulta virasta, kun kirkon vanhoilliset jäsenet olivat voimakkaasti vaatineet Hornin väistymistä tämän homoseksuaalisuuden vuoksi.

Osa kirkon jäsenistä riemuitsi päätöksestä. -Olemme rukoilleet tämän tapahtuvan, kiitteli saarnaaja Philip Giddings.

Oxfordin hiippakunnan pastori Richard Thomas oli puolestaan pahoillaan päätöksestä. -Suurin osa hiippakuntamme jäsenistä on odottanut kovasti Hornin tuloa. Ja me olemme kaikki todella surullisia.

Horn on ollut vakituisessa homosuhteessa jo 27 vuotta. Hän katsoi sopivansa piispan virkaan, koska hän omien sanojensa mukaan elää suhteessa ilman seksiä. Horn luopui virasta, ettei koko anglikaaninen kirkko hajoaisi.

"Suomessa kirkon työntekijät salaavat homoutensa"

Setan puheenjohtajan Tiia Aarnipuun mukaan myös Suomessa kirkon työntekijät salaavat mahdollisen homoseksuaalisuutensa. -Tämä on käytäntö, vaikka lain mukaan ketään ihmistä ei saa erottaa mistään työstä homouden vuoksi.

Aarnipuu muistuttaa, että asenteissa on eroa eri puolilla Suomea. Hänen mukaansa pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja pienillä paikkakunnilla homoseksuaalisuudesta kertominen on vaikeampaa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 07.07.2003)

Lue myös:

    Uusimmat